Metsänomistajien toimitusjohtaja Jouni Tiainen arvioi, että Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin puheessa oli jotain perää, kun hän neuvoi kalifornialaisia ottamaan mallia Suomen metsänhoidosta metsäpalojen torjumiseksi.

Trumpin kommentti metsien haravoinnista Suomessa sen sijaan kiinnitti Tiaisen huomion.

– Hänen viittauksensa haravointiin oli vähän oudon kuuloinen. Ilmeisesti hän viittasi metsänhoidon tasoon tällä haravoinnilla. Eihän meillä Suomessa metsiä haravoida. Harvennetaan ja hoidetaan hyvin, Tiainen sanoo.

Metsänomistajat on palveluosakeyhtiö, joka koordinoi metsänhoitoyhdistyksiä, jotka puolestaan tuottavat palveluja metsänomistajille.

Metsien harvennushakkuut ehkäisevät paloja

Tiainen katsoo, että kalifornialaiset voisivat ottaa oppia Suomesta ainakin siten, että pitäisivät metsät hyvässä kasvukunnossa.

Suomessa hoitotoimenpiteiden ansiosta metsiin ei pääse syntymään suurta määrää paloille altista kuivunutta lahoa puuta.

– Konkreettisin asia on varmaan se, että metsät harvennetaan elinvoimaiseen kasvukuntoon, jolloin esimerkiksi tervettä latvusosaa on riittävän paljon puussa. Silloin kun sitä on, niin eihän se niin helposti palakaan kuin jos olisi metsikössä paljon kuivaa oksaa ja kuollutta puuta.

Ilmasto ja maasto vaikuttavat metsäpaloihin

Tiainen korostaa, että hän ei ole itse käynyt Kaliforniassa eikä tunne tarkemmin alueen ilmastoa ja kasvustoa.

Hän toteaa, että Suomen talvi ja märkä syksy takaavat sen, että kuivuusaste on täällä aivan eri luokkaa kuin lämpimässä Kaliforniassa.

Tiainen arvioi television uutiskuvien perusteella, että Kalifornian maastonmuodot, kuten mäen- tai vuorenrinteet, ovat kohtuullisen haastavat sammuttajille verrattuna valtaosaan Suomen olosuhteista.

Lisäksi Suomessa runsaat vesistöt luontaisesti katkaisevat metsäpalojen etenemistä. Suomen metsätieverkosto takaa sen, että torjuntakalusto pääsee lähelle palopaikkoja.