Kalifornian palojen syy on edelleen tutkinnassa.

Camp Fire-nimen saanut palo on tuhonnut yli lähes 60 000 hehtaaria maata. Evakossa on 47 200 ihmistä.

Kadoksissa olevien ihmisten lista on vajaan vuorokauden kuluessa pidentynyt kuudestasadasta yli tuhanteen. Kadonneiden määrän tuplaantuminen selittyy alueen sheriffin mukaan sillä, että kaikkia hätäilmoituksia ei ehditty käydä läpi kiireisimpien pelastustoimien aikaan.

Kalifornian historian tuhoisimmissa paloissa on kuollut 71 ihmistä.

Koulut ja asukkaat evakossa vielä viikkoja

Pahoin tuhoutuneessa Paradisen kaupungissa on tuhoutunut toistakymmentätuhatta rakennusta, koteja ja julkisia rakennuksia. Alueelle on pyydetty sata väliaikaisluokkahuonetta. Butten piirikunnassa, jossa Paradisekin sijaitsee, yli 32 000 opiskelijaa on joutunut keskeyttämään opintonsa.

Kuolleiden lukumäärä saattaa vielä nousta, sillä uhreja etsitään raunioista ruumiskoirien avulla.

Palomiehiä arvostellut presidentti vierailulle

Presidentti Donald Trump pääsee todistamaan tulen tuhoja omin silmin. Hänen on määrä vieraillla paloalueella lauantain aikana ja tavata uhrien omaisia.

Presidentti ehti herättää närkästystä twiiteillään, joissa hän arvosteli alueen paloviranomaisia huonosta metsien hoidosta ja uhkaili Kaliforniaa määrärahojen vähentämisellä. Palomiesten mukaan presidentti tekee ihmisten hädällä politiikkaa.

Palojen yhtenä tärkeänä syynä pidetään ilmastonmuutosta. Trump lievensi lausuntojaan Fox News-kanavan haastattelussa. Hänen mukaansa metsänhoitoa tarvitaan.

Paradisessa odottavat närkästyneet evakot

Paradisen asukas Roslyn Roberts sanoi äänestäneensä Trumpia, mutta olevansa eri mieltä tämän palolausunnoista.

– Jos saan tilaisuuden, kerron hänelle, että tällä ei ole mitään tekemistä huonon johtamisen kanssa. Tuhansia koteja tuhoutui, ympäristössä ei ole puun puuta.

Palo alkoi marraskuun kahdeksantena päivänä Sierra Nevadan vuorten juurelta. Malibun seudulla syttyneessä toisessa palossa on kuollut ainakin kolme ihmistä.

Juttua muokattu 17.11. klo 21.58: korjattu Paradisen kaupungin nimi oikeaan muotoon.

Juttua muokattu 17.11. klo 22:13 Tarkennettu aluetta, jossa tuhannet opiskelijat joutuneet keskeyttämään opintoja.