WWF varoittaa: Suomessa suurimmassa vaarassa ovat linnut
Nisäkkäiden, kalojen, matelijoiden, sammakoiden ja lintujen elintila kutistuu nopeasti. WWF:n Living Planet -indeksin mukaan vuosina 1970–2014 maailman selkärankaisten eläinten määrä on vähentynyt jo 60 prosenttia. Suomessa suurimmassa vaarassa ovat linnut.
Akavan Sture Fjäderin asema puntarissa – puheenjohtajan lausunto suututti jäsenliitot
Akavan puheenjohtajan Sture Fjäderin asemasta keskustellaan keskusjärjestön hallituksen kokouksessa tänään tiistaina. Monet akavalaiset ammattiliitot ovat närkästyneet pahoin Fjäderin Ylelle antamista lausunnoista, joiden mukaan maahanmuuttajille voisi maksaa pienempää palkkaa, jotta nämä työllistyisivät paremmin. Fjäder on pyytänyt lausuntojaan anteeksi.
“Monesti on naurattanut, miten helppoa murtojen tekeminen on”
Ilkivallasta ja murroista tehtyjen rikosilmoitusten määrät ovat pudonneet huomattavasti vajaassa kymmenessä vuodessa. Poliisit ja esimerkiksi yrittäjät ottavat kehityssuunnan ymmärrettävästi iloiten vastaan, mutta rikollisuuden absoluuttisesta vähenemisestä se ei välttämättä kerro. Lue, mitä 32-vuotias taparikollinen kertoo tekemiensä rikosten helppoudesta.
Trump ottaa kunnian Yhdysvaltain talouskasvusta – mutta miten paljon presidentti voi vaikuttaa talouteen?
Yhdysvalloissa pidetään kongressin ns. välivaalit tasan viikon kuluttua. Maan taloudella menee hyvin. Työttömyys on ennätysalhaalla, pörssikurssit ovat kivunneet ylöspäin ja bruttokansantuote on kasvussa. Mutta ketä on kiittäminen? Onko talous kehittynyt Donald Trumpin ansiosta vai olisiko Barack Obaman loppukaudella alkanut noususuhdanne jatkunut joka tapauksessa?
Sää lämpenee koko maassa
Keski-Euroopassa oleva voimakas matalapaine lähestyy Suomea ja sää lauhtuu sateiden myötä. Etelänpuoleinen tuuli voimistuu ja monin paikoin sataa vettä ja tihkusateita. Kaakon puoleinen tuuli voimistuu ja pilvisyys lisääntyy lännestä alkaen, lounaassa satelee vettä sekä tihkua, kertoo meteorologi Elina Suorsa. Suurimmassa osassa maata sää on kuitenkin poutaista, pohjoisessa on osin aurinkoistakin.
Lue säästä lisää täältä