Saudi-Arabia varoitti sunnuntaina, että se vastaa kaikkiin ulkovaltojen painostusyrityksiin suuremmalla voimalla.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on uhannut Saudi-Arabiaa "vakavalla rangaistuksella", mikäli paljastuu, että maa on kadonneen sauditoimittajan Jamal Khashoggin surman takana.
– Kuningaskunta vakuuttaa torjuvansa täydellisesti kaikki siihen kohdistuvat uhkaukset tai yritykset horjuttaa sen asemaa. Olivat nämä yritykset sitten talouspakotteita, poliittista painostusta tai väärien syytösten toistamista, Saudi-Arabia tiedotti.
– Kuningaskunta myös vakuuttaa, että mikäli se joutuu jonkun toimenpiteen kohteeksi, se vastaa siihen suuremmalla toimenpiteellä, maan hallinto jatkoi.
Saudi-Arabia kommentoi kansainvälistä tilannetta sen jälkeen, kun maan osakemarkkinat olivat pudonneet sunnuntaina liki seitsemän prosenttia. Myöhemmin päivällä kurssit nousivat, ja Riadin pörssin lasku on nyt kaventunut noin neljään prosenttiin.
Asiantuntijoiden mukaan markkinat reagoivat pelkoon mahdollista talouspakotteista.
– Khashoggin katoamiseen on liittynyt paljon epävarmuutta, mikä on aiheuttanut markkinoiden laskun, arvioi Dubaissa toimivan Thinkmarket-sijoitusyhtiön markkina-analyytikko Mohammed Zidan uutistoimisto AFP:lle.
Kriittisesti Saudi-Arabian hallinnosta kirjoittanut Khashoggi katosi sen jälkeen, kun hän käveli lokakuun 2. päivänä Saudi-Arabian konsulaattiin Istanbulissa. Turkin viranomaiset ovat syyttäneet Saudi-Arabiaa toimittajan surmasta.
Lue lisää:
Trump uhkaa Saudi-Arabiaa "vakavalla rangaistuksella", jos Yhdysvaltain liittolainen on toimittajan katoamisen takana
Sauditoimittaja saattoi nauhoittaa oman murhansa: Älykello tallensi kidutuksen äänet pilvipalveluun, väittää turkkilaislehti
Saudidelegaatio Turkkiin selvittämään kadonneen toimittajan tapausta – saudiministerin mukaan salamurhaväitteillä pyritään vahingoittamaan maan hallitusta
Suuryritysten johtajat ja media peruvat osallistumisiaan investointitapahtumaan Riadissa toimittajamurhaepäilyn takia – suuri arvovaltatappio Saudi-Arabialle