Yhdysvaltojen ja Venäjän presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin saattavat tavata Suomessa uudelleen jo ensi vuonna.

Helsingin Sanomien mukaan valmistelut Suomessa järjestettävän arktisen huippukokouksen suhteen ovat jo niin pitkällä, että tapaamiselle on alettu etsiä mahdollisia päivämääriä.

Presidentti Sauli Niinistö arvioi lehdelle, että Yhdysvaltojen kiinnostus arktista huippukokousta kohtaan on kasvanut, ja asiaa on käsitelty.

– Yllättävästikin asiat ovat edenneet parempaan suuntaan, Niinistö muotoili HS:lle.

Tarkkaa arviota mahdollisista päivämääristä ei vielä ole. Suomen puheenjohtajakausi arktisessa neuvostossa päättyy toukokuussa 2019.

HS:n tietojen mukaan mahdollisia ajankohtia olisivat ensi vuoden helmi- ja toukokuu. Trump tekisi lehden mukaan päätöksen osallistumisestaan Yhdysvalloissa 6. marraskuuta pidettävien välivaalien jälkeen.

Uutista on päivitetty: Korjattu Yhdysvaltojen välivaalien päivämäärä.