Maailman johtajat ovat parhaillaan YK:n 73. yleiskokouksessa New Yorkissa. Yhdysvallat on tänä vuonna näyttävässä roolissa YK:n turvallisuusneuvostossa, sillä maa toimii tämän kuukauden turvallisuusneuvoston puheenjohtajana.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump johtaa puhetta neuvostossa, ja Yle näyttää tämän suorana. Lähetys on katsottavissa Areenassa kello 16.55 alkaen.
Trump aloitti puheensa syyttämällä Irania konfliktin tukemisesta eri puolilla Lähi-itää. Hän sanoi Yhdysvaltain tekevän kaikkensa, ettei Iran koskaa kehitä ydinasetta.
Trump myös syytti Venäjää Syyrian väkivaltaisuuksien tukemisesta, sekä Kiinaa Yhdysvaltain tuleviin välivaaleihin sekaantumisesta.
Yhdysvallat ei ole esittänyt todisteita sille, että Kiina yrittäisi sekaantua sen vaaleihin. Kiinan edustaja turvallisuusneuvoston kokouksessa sekä myöhemmin myös Kiinan ulkoministeri tyrmäsivät Trumpin syytökset katteettomina.
Yhdysvaltain YK-lähettiläs Nikki Haley on arvioinut, että Trumpin johtamasta kokouksesta tulee kaikkien aikojen seuratuin turvallisuusneuvoston kokous.
Istunnossa ei ole luvassa päätöslauselmaa, vaan puhetta joukkotuhoaseiden leviämisen estämisestä. Yhdysvallat on etukäteen ilmoittanut Iranin olevan pääsyy kokoukselle.
Aiheesta lisää:
YK:n 73. yleiskokous pyörähtää käyntiin: ”YK on maailman ongelmien ratkaisun perusta, Maailman talousfoorumin Davosin-kokous on kyläjuhla tähän verrattuna”
Trump odottaa uutta tapaamista Pohjois-Korean Kim Jong-unin kanssa