Tästä on kyse

Henkilöautoliikenteen poistolle Helsingin Hämeentieltä ei ole perusteita lähivuosina, kirjoittaa kaksi keskeistä kokoomuspoliitikkoa Helsingin Sanomien mielipidepalstalla.

Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan varapuheenjohtajan Risto Rautavan sekä kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarin Pia Pakarisen mielestä itäistä kantakaupunkia uhkaa liikennekaaos, jos nykyisistä suunnitelmista pidetään kiinni.

Hämeentien muuttaminen joukkoliikenne- ja kevyen liikenteen kaduksi on tarkoitus aloittaa ensi vuoden talvella.

Pakarinen ja Rautava listaavat kirjoituksessaan hankkeita, joiden rakentaminen alueella on tarkoitus aloittaa kymmenen seuraavan vuoden aikana.

Näitä hankkeita ovat muun muassa Kruunu­sillat, Hakaniemen torin pysäköintiluola, Hakaniemen sillan peruskorjaus, Hakaniemenranta hotelleineen ja Hakaniemen­kadun uusi jätevesipumppaamo.

– Jokainen rakennushanke, peruskorjaushanke, tiehanke ja sillan uusiminen tuo oman lisänsä siihen liikennesumppuun. Olemme huolissamme siitä, miten liikenne saadaan kulkemaan sujuvasti tuolla alueella, Pakarinen toteaa Ylelle.

– Esitämme pohdittavaksi, kannattaisiko tuota hanketta myöhäistää, niin ettei liikennettä kokonaan motiteta tänne Helsingin suuntaan, hän jatkaa.

Risto Rautavan mielestä Hämeentien muuttaminen joukkoliikennekaduksi juuri nyt hankaloittaisi helsinkiläisten elämää ja elinkeinoelämän toimintaa. Hän viittaa Helsingin kantakaupungin alueella parhaillaan työn alla oleviin tietöihin.

– Tietöihin ei olla oltu tyytyväisiä oikeastaan millään suunnalla, ja ne kestävät hyvin pitkään. Hämeentie on aikoinaan rakennettu Helsinkiin sisääntuloväyläksi. Onko nyt tällaisessa tilanteessa järkevää sulkea yksi väylä tänne kaupunkiin kokonaan henkilöautoliikenteeltä pois? Rautava kysyy.

Sinnemäki: Uusi Hämeentie sujuvoittaa liikkumista kohti keskustaa

Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari, vihreiden Anni Sinnemäki ei lämpene Rautavan ja Pakarisen ehdotukselle. Hän toimii myös kaupunkiympäristölautakunnan puheenjohtajana.

– Uusi Hämeentie on hanke, joka sujuvoittaa todella paljon sekä bussi- että ratikkaliikennettä. Se sujuvoittaa todella ison määrän ihmisiä liikkumista kohti keskustaa, Sinnemäki sanoo.

Hän luettelee hankkeen muitakin hyötyjä.

– Tämä hanke tekee asumisesta Hämeentiellä terveellisempää, liikkumisesta viihtyisämpää ja sujuvoittaa myös pyörä- ja kävelyliikennettä.

Kirjoituksessaan Rautava ja Pakarinen toteavat, että mikäli keskustaan pääseminen tehdään yhä vaikeammaksi, keskustan elinvoimaisuus uhkaa näivettyä.

– Keskustan elinvoimaisuus on todella tärkeää, Sinnemäki vastaa ja jatkaa, että juuri Hämeentien liikennesuunnitelma edistää keskustan elinvoimaisuutta.

– Jos on kiinnostunut keskustan elinvoimaisuudesta, niin silloin tätä suunnitelmaa ei missään nimessä kannata jarruttaa.

"Ei ole mikään salaisuus, että äänestin sitä vastaan"

Sekä Rautava että Pakarinen ovat aiemmin vastustaneet Hämeentien muuttamista joukkoliikennekaduksi.

– Ei ole mikään salaisuus, että äänestin sitä vastaan. Tietysti hyväksyn, että se on tulossa, mutta toivoisin, että ajoitusta pohdittaisiin vielä, Pakarinen sanoo.

Myös Sinnemäki muistaa aiemman vastustuksen.

– Kokoomuksen Pia Pakarinen ja Risto Rautava esittivät tätä samaa jarruttamista jo kaksi ja puoli vuotta sitten valtuustossa. Silloin esitys kärsi tappion. En oikein tiedä, miksi jarrutus piti nyt kaivaa naftaliinista, Sinnemäki sanoo.

Hän muistuttaa, että valtuuston tekemän remonttipäätöksen jälkeen asiasta on laadittu myös tarkempi katusuunnitelma.

– Kaupunkiympäristölautakunta, Risto Rautava mukaan lukien, on hyväksynyt sen yksimielisesti viime vuoden joulukuussa.

Pia Pakarinen toteaa, että hänen ja Rautavan mielipidekirjoitus on viesti myös virkamiesten suuntaan.

– Toivottavasti virkamiehet, jotka tekevät käytännössä toteutuksen tuolla alueella, ottaisivat huomioon kaikkien hankkeiden yhteisvaikutukset ja tekisivät siitä sitten hyvät päätelmät, hän sanoo.

Aiheesta muualla:

Helsingin Sanomat: Helsingin keskusta on vaarassa joutua mottiin – Hämeentien remonttia pitää lykätä

Lue myös:

Lisää kävelyä, vähemmän autoja – Helsingin aikeet laajentaa kävelykeskustaa saavat kiitosta Espalla

Autot vai pyörät? Helsingin valtapuolueet vastakkain kaupungin puhutuimmasta kadunpätkästä

Suunnitelma: Autot Hämeentieltä Sörnäisten rantatielle, tilalle kaistat pyöräilijöille

Hämeentien pyöräkaistalla vaadittavat 10 000 allekirjoittajaa

Helsinkiläispyöräilijöiden ahdinko jatkuu vielä vuosia