Hallitus ja oppositio iskivät yhteen Kuntamarkkinoiden puoluejohtajapaneelissa Helsingissä. Kuntaliiton järjestämään keskusteluun oli kutsuttu kuntavaalien kuuden suurimman puolueen edustajat.
Hallituspuolueita paneelissa edustaneet kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläinen (kesk.) ja kokoomusjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo toivoivat maakunta-soten läpimenoa eduskunnassa.
Vehviläisen mukaan käsittelyssä on jo "kuudennen hallituksen viides sote-malli", joten aika alkaisi olla kypsä päätöksenteolle.
Vehviläinen tunnusti, että hallituksen ajamaa maakunta-sotea joudutaan tulevaisuudessa korjailemaan, mutta nyt tarvitaan jo päätöksiä.
SDP:n Rinne: Sote kaatuu eduskunnassa
Oppositiosta SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne ennusti, että hallituksen sote-hanke kaatuu syksyllä eduskunnassa.
Rinteen mukaan soten ongelmat johtuvat keskustan ja kokoomuksen lehmänkaupasta, jossa kokoomus sai valinnanvapauden ja keskusta monialaiset maakunnat.
Rinne lupasi, että jos SDP on seuraavassa hallituksessa, niin sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen valmisteluun otetaan mukaan kaikki eduskuntapuolueet.
Rinteen mukaan parlamentaarisen valmistelun pohjana olisi vain sote-tehtävien siirtäminen leveämmille harteille.
"Lehmän häntä heiluu nurkan takana"
Rinteen toistuvat lehmänkauppapuheet ärsyttivät keskustan Vehviläistä.
Vehviläisen mukaan Rinteen puheissa heiluu jo lehmän häntä nurkan takana, kun seuraava hallitus joutuu rakentamaan oman sote-kompromissinsa.
Vehviläinen ennakoi, että puolueiden väliset mielipide-erot ovat niin suuria, ettei parlamentaarinen valmistelu tuo nopeaa tulosta.
Myös kokoomusjohtaja Petteri Orpo muistutti Rinnettä, että vaalien jälkeenkin hallitukseen tarvitaan useampia puolueita, joten SDP ei voi yksin sanella sote-ratkaisua.