Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kiittelee Pohjois-Korean johtajaa Kim Jong-unia siitä, että maan perustamisen 70-vuotispäivän paraatissa ei tavanomaiseen tapaan esitelty mannertenvälisiä ballistisia ohjuksia.

Pohjois-Korean paraatissa nähtiin marssivia sotilaita ja uusia panssarivaunuja, mutta kehittynein ohjusteknologia loisti poissaolollaan.

Paraatin sanoma keskittyi pikemminkin talouskehitykseen.

Trump viittasi Twitter-viestissään asiantuntija-arvioihin, että paraatilla Pohjois-Korea viestii hänelle sitoutumistaan ydinaseriisuntaan.

– Tämä on iso ja hyvin myönteinen ele Pohjois-Korealta. Kiitokset puhemies Kimille. Todistamme yhdessä, että kaikki ovat väärässä! Trump kirjoitti Twitter-tilillään.

Korean niemimaan ydinaseriisunta ei ole juuri edennyt Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin ja Trumpin kesäkuisen Singaporen tapaamisen jälkeen.

Tuolloin Pohjois-Korea ilmaisi sitoutuvansa täydelliseen ydinaseriisuntaan, mutta johtajien julkilausumaan ei juuri kirjattu konkreettisia askeleita ydinaseriisunnan toteuttamiseen.

Aiheesta aiemmin:

Pohjois-Korea esitteli sotilasmahtiaan - järeimmät ohjukset puuttuivat paraatista 9.9.2018

Pohjois-Korea juhlii 70-vuotista itsenäisyyttään – ainoa juhliin saapuva valtionpäämies on Mauritanian presidentti 9.9.2018

Yhdysvallat kyllästyi Pohjois-Korean viivyttelyyn ja päätti aloittaa uudelleen sotaharjoitukset 29.8.2018

Trumpin neuvonantaja myöntää Foxilla: Pohjois-Korea ei ole edennyt ydinaseriisunnassa 8.8.2018

Toimittajalta: Todistin historiaa univajeessa – Oliko Trumpin ja Kimin tapaaminen lopulta hyväksi vai pahaksi? 13.6.2018

Asiantuntija Trumpin ja Kimin huippukokouksen tuloksesta: Ympäripyöreä sopimus, joka ei suututa ketään 12.6.2018

Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean laatima julistus: Pohjois-Korea sitoutuu Korean niemimaan täydelliseen ydinaseriisuntaan 12.6.2018