Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoo olevansa avoin neuvotteluille Iranin kanssa, jos sellaiseen tulee tilaisuus. Trump ei tosin usko Iranin olevan siinä tilassa, että siitä olisi neuvotteluosapuoleksi.

– Iran on sekasortoisessa tilassa. Se on täysin sekaisin, Trump arvioi toimittajille ennen Kuwaitin emiirin tapaamista.

Trump ei osannut sanoa, palaavatko maat neuvottelupöytään ydinsopimuksen tiimoilta.

– Se on heidän asiansa, tahtovatko he neuvotella. Se ei ole minusta kiinni, Trump sanoi.

YK:n yleiskokouksessa mahdollisuus tavata

Trumpin mukaan Iranilla on täysi työ selvitä maana tämän hetkisistä ongelmistaan. Trump ei täsmentänyt, mitä tarkoittaa.

Trump veti toukokuussa Yhdysvallat pois Iranin ydinsopimuksesta, koska katsoi sen olevan huono Yhdysvaltain kannalta. Sittemmin Yhdysvallat on asettanut pakotteita Iranille.

Trump ei osannut sanoa, tapaako hän Iranin presidenttiä Hassan Rouhania YK:n yleiskokouksessa tässä kuussa New Yorkissa.

– Se on mahdollista. Kaikki on mahdollista. Saa nähdä, Trump totesi.