Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varoittaa Syyriaa, Venäjää ja Irania Idlibin tilanteesta. Hän tviittasi, ettei Syyrian presidentti Bashar al-Assad saa suhtautua piittaamattomasti Idlibin maakunnan tilanteeseen.
Trump varoitti Syyriaa käynnistämästä hyökkäystä maan viimeiselle kapinallisten hallitsemalle alueelle Venäjän ja Iranin avustuksella. Presidentti sanoi, että hyökkäys voi aiheuttaa inhimillisen tragedian.
Trumpin mukaan venäläiset ja iranilaiset tekisivät vakavan humanitaarisen virheen osallistumalla tähän mahdolliseen tragediaan.
– Satoja tuhansia ihmisiä voitaisiin tappaa. Älkää antako sen tapahtua! Trump kirjoittaa.
Syyrian hallituksen joukkojen suurhyökkäystä Idlibin kapinallisalueelle pelätään hetkenä minä hyvänsä. Hallitus on tehnyt joukkojen ja kaluston siirtoja maakunnan lähelle, ja kapinalliset ovat valmistautuneet puolustamaan asemiaan.
Syyrian hallitusta tukevan Iranin ulkoministeri Mohammad Javed Zarif myös tapasi yllättäen al-Assadin Damaskoksessa.
Venäjä, Iran ja Turkki sopivat alkuvuodesta Syyrian turvavyöhykkeistä. Tämän jälkeen alueella on vallinnut vaihtelevasti toteutunut aselepo.
Lue myös:
YK varoittaa: suurhyökkäys Idlibiin olisi humanitaarinen katastrofi
Kreml yllyttää tuhoamaan "Syyrian terroristien mätäpaiseen" – Venäjä aloittaa suuren merisotaharjoituksen Välimerellä
Syyriassa Idlibin maakunnan asukkaat pelkäävät hallituksen viimeistä suurhyökkäystä – kolme miljoonaa ihmistä on loukussa