Testiviljelyn tulokset: Kierrätyslannoite on tehokas vaihtoehto kemialliselle, ja se on hyvä uutinen myös Itämerelle

Kanta-Hämeessä koepellolla on eletty kutkuttavia aikoja: pärjäävätkö kierrätyslannoitteet kilpailussa tavallisille? Kierrätyslannoitteissa ravinteet, kuten uusiutumaton fosfori, pääsee kiertoon ja toisaalta, sen louhimiseen ei mene energiaa.

Omakotitalossa aurinkosähkö kannattaa – rivi- ja kerrostaloissa lainsäädäntö haittaa sen käyttöönottoa

Aurinkopaneeleita ei juuri näe taloyhtiöiden katoilla. Aurinkosähkön käyttäminen kuitenkin kiinnostaisi kerros- ja rivitaloissa, mutta lainsäädäntö ei vielä tue sitä. Omakotitaloissa sen sijaan aurinkosähköllä voi säästää sähkölaskussa.

Kannattaako kirjaa kuunnella vai lukea?

Äänikirjan kuuntelulla on samankaltaisia stressiä lievittäviä ominaisuuksia kuin lukemisella. Aivotutkija Minna Huotilaisen mukaan tärkeintä onkin, että pitää pitkän kertomuksen mukana arjessa tavalla tai toisella. Silti välillä kannattaa myös pysähtyä lukemaan.

Trump uhittelee erolla Maailman kauppajärjestöstä

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump varoittaa, että voisi irrottaa Yhdysvallat Maailman kauppajärjestöstä WTO:sta. Trump puhui asiasta Bloomberg-uutistoimiston haastattelussa. Trump on aiemmin sanonut, että Yhdysvaltoja kohdellaan epäreilusti kansainvälisessä kaupassa ja WTO sallii sen. Lisäksi Trump sanoi Bloombergille, että EU:n tarjous autotullien poistosta "ei ole tarpeeksi hyvä".

Tutkimus: Afrikan sodat tappaneet viisi miljoonaa lasta kahdessa vuosikymmenessä

Afrikan maissa on aseellisten konfliktien seurauksena kuollut viimeisten kahden vuosikymmenen aikana viisi miljoonaa lasta, arvioivat tutkijat. Kuolleista noin kolme miljoonaa on ollut alle vuoden ikäisiä vauvoja. Arvio perustuu tietoihin yli 15 tuhannesta aseellisesta konfliktista sekä syntyneiden ja kuolleiden lasten määristä.

YK varoittaa: suurhyökkäys Idlibiin olisi humanitaarinen katastrofi

YK varoittaa humanitaarisen katastrofin mahdollisuudesta Syyrian Idlibissä, jos hallituksen joukot tekevät sinne suurhyökkäyksen, kirjoittaa muun muassa BBC. Idlib on Syyrian viimeinen pääosin kapinallisryhmien hallussa olevan maakunta. Se on ollut turvapaikka eri puolilta Syyriaa paenneille siviileille.

Säärintama liikkuu Suomen yli itään – sateet jäävät vähäisiksi

Säärintama sateineen liikkuu tänään Suomen yli hitaasti itään, kertoo Ylen meteorologi Toni Hellinen. Osassa maata säärintaman ylitys näkyy ainoastaan runsaana pilvisyytenä. Poutaisinta on Lapissa. Lämpötila kohoaa monin paikoin kesäisiin lukemiin. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.