Valkoinen talo on ottanut kantaa presidentin entisen asianajajan Michael Cohenin tunnustukseen syyllistymisestä petoksiin ja kampanjarahoituksen väärinkäyttöön. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on joutunut kiusalliseen tilanteeseen, kun kaksi hänen lähipiiriinsä kuulunutta on todettu oikeudessa syyllisiksi rikoksiin.
Valkoisen talon tiedottaja Sarah Sanders totesi keskiviikkona, että presidentti Donald Trump "ei tehnyt mitään väärää" vaalikampanjaansa liittyen. Sanders viittasi naisiin, joille Cohen kertoi maksaneensa vaitiolosta presidentinvaalien kampanja-aikana 2016. Rahalla oli tarkoitus estää naisia puhumasta julkisuudessa väitetyistä seksisuhteistaan Trumpin kanssa.
– Mielestäni tämä on naurettava syytös. Presidentti ei ole tehnyt mitään väärää, eikä häntä vastaan ole nostettu syytöksiä, hän sanoi.
Cohen on sanonut Trumpin tienneen, että naisille maksetaan vaitiolosta. Trump on puolestaan sanonut saaneensa tietää maksuista vasta jälkikäteen.
Valkoinen talo jätti tilanteen osin auki, sillä Sanders ei vastannut toimittajien lisäkysymyksiin siitä, mitä presidentti tiesi maksuista ja milloin.
Toisessa oikeusjutussa Trumpin entinen kampanjapäällikön Paul Manafortin todettiin syyllistyneen vero- ja pankkipetoksiin.Valkoinen talo kiisti presidentin osallisuuden Manafortin tapauksessa.
– Sillä ei ole mitään tekemistä presidentin kanssa, sillä ei ole mitään tekemistä hänen kampanjaansa kanssa, eikä sillä ei ole mitään tekemistä Valkoisen talon kanssa, Sanders sanoi.
Lue myös:
Välit täysin poikki: Trump syyttää ex-asianajajaa tarinoiden sepittämisestä, Cohen puolestaan sanoo, ettei halua Trumpilta mitään
Cohen ja Manafort eivät ole ainoita – Myös nämä Trumpin avustajat ovat epäiltyinä rikoksista Venäjä-tutkinnan sivutuotteena
Analyysi: Ex-asianajajan tunnustus rikoksesta syöksi Trumpin tähänastisen presidenttiuran kiperimpään paikkaan, mutta Trump voi selvitä tästäkin
Trumpin ex-asianajaja Michael Cohen myönsi syyllisyytensä petoksiin ja kampanjarahoituksen väärinkäyttöön