SDP:n johdon kesäkokouksen toinen päivä päättyi Forssassa koulutuksen merkeissä.

Demarit esittelivät Osaamispolku 2030 -visiota, joka tähtää "kaikkien suomalaisten osaamistason nostoon".

Puheenjohtaja Antti Rinne oli ylpeä puolueestaan ja siitä, että demarit ovat viime aikoina tehneet monenlaisia avauksia erilaisista teemoista.

– Jos SDP:stä tulee hallituspuolue ja varsinkin pääministeripuolue, tulemme vahvasti nostamaan valmistelun tasoa, Rinne sanoi.

Mutta ei tiedotustilaisuutta ilman mainintaa kokoomuksesta.

Tälläkin kertaa valtiovarainministeri Petteri Orpoa (kok.) piikiteltiin muun muassa koulutusleikkauksista ja siitä, että kokoomus on suhtautunut penseästi oppivelvollisuusiän nostamiseen. Jälkimmäinen on ollut demareiden tavoite pitkään.

SDP:n ja kokoomuksen sanasota ei tunnu loppuvan

Demarit ja kokoomus ovat ajautuneet kiivaaseen sanasotaan puolueiden kesäkokousviikoilla.

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kalle Jokinen viestitti tänään tiedotteessaan, että "Rinne-vaara on vakavin uhka Suomen taloudelle".

Jokinen kommentoi Rinteen eilisiä puheita, joissa hän syytti kokoomusta velkapopulismista ja siitä, etteivät veronkevennykset kohdistu koskaan pienituloisille.

– Rinteen väitteet eivät yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Hallituskaudella työn verotusta on kevennetty noin 1,3 miljardilla eurolla. Veronkevennykset ovat painottuneet vahvasti pieni- ja keskituloisille palkansaajille, Jokinen sanoi.

SDP:n varapuheenjohtaja Ville Skinnari vastasi Jokiselle median välityksellä, että kokoomuksen tulisi vierailla Valtionkonttorissa ja tarkistaa sieltä faktatiedot.

"Välit ovat kunnossa"

Antti Rinne vakuuttaa, että henkilökohtaiset suhteet kokoomukseen ovat kuitenkin kunnossa – riitaisesta tunnelmasta huolimatta.

– Ei meillä ole mitään henkilökohtaisia riitoja, vaan tähän liittyy selkeitä näkemyseroja, Rinne sanoo.

– Sitähän politiikan tekeminen on, että viedään omien arvojen mukaisesti asioita eteenpäin.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Lindtmanin mukaan kokoomus on ottanut erittäin vahvan otteen hallituksessa, ja siksi suuri osa demareiden kritiikistä kohdistuu juuri kokoomukseen ja sen johtoon.

– Orpo pitää hallituksen tahtipuikkoa kädessä. Viimeksi tänään on saatu lukea keskustan maakuntaedustajien tuskastuneita kommentteja. Politiikan päävaihtoehdot näyttävät olevan kokoomuksen malli ja SDP:n vaihtoehto, Lindtman pohtii.

Lue lisää:

Analyysi: Kesäkokouksissa nähtiin eduskuntavaalien ensitahdit – SDP ja kokoomus asemoituvat kaksintaisteluun

"Pukki kaalimaan vartijana, siinä kokoomuslainen talouspolitiikka kolmella sanalla" – Rinne lähetti Orpolle vastapiikin puoluejohdon kesäkokouksesta