Yhdysvaltain ensimmäisen naisen Melania Trumpin vanhemmat ovat saaneet virallisesti Yhdysvaltain kansalaisuuden.
Viktor ja Amalija Knavsin asianajaja Michael Wildes kertoo uutiskanava CNN:lle, että pariskunta vannoi kansalaisuusvalan tilaisuudessa New Yorkissa.
Knavsit ovat eläneet Yhdysvalloissa pysyvällä oleskeluluvalla, joka heille myönnettiin helmikuussa.
On epäselvää, saivatko he pysyvän oleskeluluvan perheenyhdistämispykälän nojalla. Presidentti Donald Trump on arvostellut ankarasti pykälää ja vaatinut, että siihen perustuva ketjusiirtolaisuusjärjestelmä olisi lopetettava.
Asianajaja Michael Wildes ei ole suostunut kommentoimaan, saivatko Knavsit oleskelulupansa juuri kyseisen järjestelmän kautta.
Knavsit kasvattivat tyttärensä Melanian teollisuuskaupunki Sevnicassa Sloveniassa aikana, jolloin maa oli osa Jugoslaviaa. Viktor oli autonmyyjä ja Amalija työskenteli tekstiilitehtaassa.
Viktor, 74, on kaksi vuotta presidentti Trumpia vanhempi, Amalija on 73-vuotias.
Kun Melania Trump ja Barron-poika siirtyivät Valkoiseen taloon viime kesänä, hänen vanhempiaan on usein nähty Washingtonissa.
Korjattu klo. 0.22: Knavsit kasvattivat tyttärensä Sloveniassa aikana, jolloin maa oli osa Jugoslaviaa, ei Neuvosliittoa, kuten jutussa aiemmin virheellisesti kerrottiin.