Yhdysvaltain presidentti Donald Trump myöntää, että hänen kampanjaväkensä tapasi Kremliä lähellä olevan venäläisen asianajajan saadakseen tietoa presidentinvaalien vastaehdokkaasta Hillary Clintonista.
Trump sanoi tviitissään, että kesäkuussa 2016 toteutunut tapaaminen oli täysin laillinen ja samanlaisia tehdään politiikassa jatkuvasti.
Trump Towerin tapaamiseen osallistuivat mm. hänen poikansa Donald Trump Jr. ja vävynsä Jared Kushner. He ovat aiemmin sanoneet, että tapaamisessa oli tarkoitus puhua venäläislasten adoptioista.
Julkisuuteen vuotaneessa sähköpostissa Trump Jr. kuitenkin sanoo halunneensa tavata venäläisen asianajaja Natalia Veselnitskajan, koska tämä oli luvannut Trumpin kampanjaväelle Clintonia vahingoittavaa aineistoa. Sitä ei kuitenkaan hänellä ollut.
Yhdysvalloissa tutkitaan, onko tämä rikkonut vaalilakia, joka kieltää ulkomaisia tahoja puuttumasta vaalikampanjaan.
Huoli pojasta?
Washington Post -lehti kirjoitti tänään sunnuntaina, että Trump on huolissaan poikansa tilanteesta, sillä tämä on rikostutkinnan kohteena.
Tviitissään presidentti kiisti olevansa huolissaan "mainiosta pojastaan".
Presidentti toisti myös, ettei ollut etukäteen tiennyt tapaamisesta. Hänen entinen asianajajansa Michael Cohen on kuitenkin kertonut CNN-uutiskanavalle tietävänsä, että Trump tiesi tapaamisesta.
Presidentti Trump on tänään lähettänyt useita raivokkaita tviittejä. Yhdessä niistä hän sanoo "valeuutisten" tekijöiden vihaavan häntä, koska hän paljastaa heidän olevan "kansan vihollisia".
– He tietoisesti aiheuttavat hajaannusta ja epäluuloa. He voivat aiheuttaa sodan! He ovat hyvin vaarallisia ja sairaita, Trump jyrisi tviitissään.