Venäjän uutistoimistojen Tassin ja Interfaxin mukaan Venäjän presidentti Vladimir Putin oli ehdottanut Yhdysvaltain presidentille Donald Trumpille konkreettisia keinoja ratkaista Itä-Ukrainan tilanne.
Asiasta kertoi perjantaina Venäjän Yhdysvaltain-suurlähettiläs Anatoli Antonov. Hänen mukaansa Venäjä on valmis aloittamaan keskustelut presidenttien tapaamisesta Valkoisessa talossa Washingtonissa.
Valkoinen talo kertoi perjantaina, että Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien seuraavasta tapaamisesta käydään jo keskusteluja.
Valkoisen talon tiedottajan Sarah Sandersin mukaan Trump on pyytänyt kansallisen turvallisuuden neuvonantajaansa John Boltonia kutsumaan Putinin Washingtoniin syksyllä.
Kutsu tulee aikana, jolloin Trump on kovan arvosteluryöpyn kohteena suurvaltajohtajien Helsingin-tapaamisen jälkeen.
Myös presidenttien kahden kesken Helsingissä pidetyn tapaamisen sisältöä on arvuuteltu, sillä paikalla oli presidenttien lisäksi vain tulkit eikä sisällöstä ole kerrottu julkisuuteen tarkkoja yksityiskohtia.
Yhdysvalloissa demokraatit tivasivat lisätietoa keskusteluista Valkoiselta talolta torstaina, uutisoi The Guardian -lehti.
Lue myös:
Trump kutsumassa Putinin Washingtoniin syksyllä – Valkoinen talo torjui kuulusteluvaihtokaupat
Putin puolustaa Trumpia ja kehuu Helsinki-tapaamisen antia – "Se oli kaiken kaikkiaan menestys"
Myötäileekö Yhdysvallat nyt Venäjää? Lehti: Moskovan-suurlähetystö veti pois lausunnon, joka tuomitsi Venäjän malesialaiskoneen alas ampumisesta
Toimittajalta: Mitä tulikaan sanotuksi, haluatko kuulla uudestaan? Trumpin korjatut selitykset Helsingin neuvotteluista
Analyysi: Taivas tummeni ja jokin muuttui Washingtonissa