Valkoisen talon mukaan Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien Donald Trumpin ja Vladimir Putinin seuraavasta tapaamisesta käydään jo keskusteluja.

Valkoisen talon tiedottajan Sarah Sandersin mukaan Trump on pyytänyt kansallisen kansallisen turvallisuuden neuvonantajaansa John Boltonia kutsumaan Putinin Washingtoniin syksyllä.

Kutsu tulee aikana, jolloin Trump on kovan arvosteluryöpyn kohteena suurvaltajohtajien Helsingin-tapaamisen jälkeen.

Senaatin vähemmistöjohtaja, demokraattien Chuck Schumer on ilmoittanut, ettei Trumpin ja Putinin tulisi tavata kahden kesken ennen kuin amerikkalaiset saavat tietoonsa, mistä presidentit keskustelivat Helsingissä maanantaina.

– Ennen kuin tiedämme, mitä tapahtui kaksituntisessa tapaamisessa Helsingissä, presidentin ei pitäisi enää tavata kahden kesken Putinia Yhdysvalloissa, Venäjällä tai missään muuallakaan, sanoo Schumer lausunnossaan.

Trump torjuukin Putinin ”uskomattoman tarjouksen”

Valkoinen talo ilmoitti torstai-iltana Suomen aikaa Trumpin torjuneen presidentti Putinin ehdottoman vaihtokaupan, jossa venäläiset pääsisivät kuulustelemaan Yhdysvaltain kansalaisia.

Trump kutsui vielä maanantaina Yhdysvalloissa täystyrmäyksen saanutta ehdotusta ”uskomattomaksi tarjoukseksi”.

Putinin ehdotuksen mukaan Yhdysvaltain viranomaiset voisivat mahdollisesti kuulustella 12 venäläistä tiedustelu-upseeria, joita epäillään vaalihakkeroinnista Yhdysvalloissa. Vastakaupaksi Yhdysvallat antaisi venäläisten tutkijoiden kuulustella yhdysvaltalaisia.

Valkoisen talon tiedottajan Sarah Sandersin mukaan Putin teki ehdotuksen vilpittömin mielin, mutta Trump on eri mieltä ehdotuksesta.

– Toivottavasti Putin voisi antaa 12 venäläisen matkustaa Yhdysvaltoihin, jossa he voisivat todistaa syyttömyytensä tai syyllisyytensä, Sanders, ilmoittaa.

Päivitetty klo. 1:24: Lisätty Valkoisen talon ilmoitus siitä, että Trump torjuu Putinin ehdottamat kuulusteluvaihtokaupat.

Aiheesta muualla:

Trump inviting Putin to Washington this fall

McConnell spokesman on Putin visit: 'There is no invitation from Congress'