Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin huippukokouspäivä keräsi hellesäästä huolimatta suuret yleisöt. Päivä oli Ylen verkossa ennätyksellinen ja TV1:n katselu yli kaksinkertaistui aiempiin kesämaanantaihin verrattuna.

Koko päivän mittainen #Helsinki2018: Trump–Putin -lähetys tavoitti Yle TV1:ssä lähes 1,9 miljoonaa suomalaista. Eniten yleisöä sai alkuillan lähetys, jonka keskikatsojamäärä oli 607 000.

Parhaimmillaan katsojia oli Trumpin ja Putinin tiedotustilaisuuden aikaan, lähes 800 000.

– Presidenttien tapaaminen oli maailmanlaajuisesti kiinnostava uutistapahtuma ja myös suomalaisia kiinnostaa kansainvälinen politiikka. On hienoa että lähetystämme katsottiin näin laajasti, sanoo kotimaisen lähetyksen vastaava tuottaja Petri Kejonen Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnasta.

Yle Uutisten aamusta iltaan jatkunut hetki hetkeltä -seuranta sai verkossa kaikkiaan yli 550 000 sivulatausta ja nousi kesän ylivoimaisesti luetuimmaksi uutisjutuksi.

– Iso satsaus kannatti ja tiivis seuranta tavoitti myös nuoremmat ikäluokat, sanoo Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan verkkotuottaja Kristiina Tolvanen.

Erikoislähetys kasvatti myös Yle Areenan käyttöä: TV1:n Areena-lähetystä katsottiin lähes yhdeksän kertaa enemmän heinäkuun keskiarvoihin verrattuna. Suora lähetys käynnistettiin Areenasta päivän aikana 520 000 kertaa.

Huippukokoukseen liittyviä video- ja radiosisältöjä käynnistettiin maanantain aikana Areenassa kaikkiaan 800 000 kertaa.

Yle tuotti isännöivänä eli niin sanottuna Host Broadcasting -yhtiönä kuvaa ja ääntä kansainvälisten mediayhtiöiden käyttöön yhteistyössä EBU:n eli Euroopan yleisradiounionin kanssa.

Lue lisää:

Putin Venäjän Ykköskanavalla: Trump on pätevä presidentti – venäläisviestimet ovat hehkuttaneet Helsingin huipputapaamista menestykseksi

"Koskaan aiemmin presidenttimme ei ole tukenut vihollista" – Trumpille sataa rajua kritiikkiä Yhdysvalloissa

Vinkkasiko Trump silmää Putinille? Video näyttää mahdollisen silmäniskun, kättelyn ja muut päivän kiinnostavat käänteet

Huippukokouksen kiinnostavimmat kuvat: Silmälasit ja pallo lentelevät, salainen agentti lymyilee takakontissa, ja presidentit hymyilevät vienosti kameroille

Niinistö Trumpin ja Putinin tapaamisesta: "Puhuimme Euroopan merkityksestä ja Itämeren sotilaallisesta harjoitustoiminnasta"

"Kuinka kaunista täällä onkaan!" Helsinki teki vaikutuksen ulkomaalaisiin toimittajiin – Tutkijat: kaupunki esitettiin maailman medioissa turvallisena ja moniäänisenä paikkana

Helsingin poikkeustila ohi: Huippukokous sujui mallikkaasti - Poliisi: "Turvallisuusuhkia ei Trumpin ja Putinin tapaamisen aikana esiintynyt"