Venäläisten väitetty vaikuttaminen Yhdysvaltain presidentinvaaleissa nousi Donald Trumpin ja Vladimir Putinin tapaamisen myötä pinnalle laajalti mediassa. Euroopan sotahistorian dosentti Markku Salomaan kommentoi Radio Suomen päivässä, että tärkeintä on kuitenkin keskittyä seuraamaan sitä, mihin suurvallat nyt tähtäävät.

–Merkittävää ei ollut se, miten amerikkalaiset näkevät Donald Trumpin käytöksen tai etiketin, vaan Vladimir Putinin mainitsema Venäjän aloite uudesta Start-sopimuksesta, josta jo neuvotellaan, ja jonka uudistamiseksi on jo tehty esitys. Se on merkittävää, sanoo Salomaa.

Yhdysvallat, Venäjä ja Kiina kaatamassa kylmän sodan jälkeistä maailmanjärjestystä?

Salomaan väittämän mukaan Kiina, Yhdysvallat ja Venäjä ovat kaatamassa kylmän sodan jälkeistä maailmanjärjestystä ja koko siihen perustuvaa turvallisuuskulttuuria. Hänen mukaansa suurvallat pyrkivät eroon Euroopassa totuttuihin turvallisuusrakenteisiin kuten YK, Nato, EU, ETYJ ja WTO ja sen sijaan hakeutuvansa yksinkertaisempaan järjestelmään. Tällainen olisi kaksinapainen, tai Kiinan ollessa mukana kolminapainen, maailmanjärjestys.

Tarkkaan Salomaa ei osaa sanoa minkälainen tällainen uusi maailmanjärjestys olisi, mutta hän arvelee, että se mahdollisesti voisi mukailla järjestystä ennen ensimmäistä maailmansotaa jolloin Eurooppa oli avoimempi.

Tapaamisen merkitys maailman rauhalle

Tapaamisella oli suuret edellytykset sopia suurista ja vaikeista asioista. Salomaa koki kokouksen hyvänä ja hän kokee suurimaan saavutuksen olleen Helsingin hengen syntyminen.

–On mahdotonta sanoa kumpi veti pidemmän korren, Trump vai Putin. Pisimmän korren minun mielestäni kuitenkin vetivät Sauli Niinistö ja Jenni Haukio, Salomaa sanoo.