”Totaalinen voitto Putinille ja häpeällinen päivä Amerikalle.”
”Miten alhaalla odotuksesi olivatkaan, Trump onnistui alittamaan ne.”
”Jos nimesi on Vladimir Putin, niin tänään oli erittäin hyvä päivä. Sillä tänään Yhdysvaltain presidentti tuli puolellesi sinun ja Yhdysvaltain välisessä taistelussa.”
”Yksi modernin Amerikan historian surrealistisimmista esityksistä.”
Muun muassa näin kommentoivat yhdysvaltalaisten keskusteluohjelmien juontajat presidentti Donald Trumpin eilistä esiintymistä yhteisessä lehdistötilaisuudessa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa.
Trumpin esiintyminen Helsingissä pöyristytti rapakon takana niin demokraattivaikuttajat kuin presidentin omat puoluetoveritkin.
Ei ole siis ihme, että Amerikassa huippusuosittujen myöhäisillan talk show -ohjelmien juontajat Stephen Colbert, Jimmy Fallon, Jimmy Kimmel, Seth Meyers ja Trevor Noah repivät Trumpin tuoreissa lähetyksissään kappaleiksi. Trump kun on heille ehtymätön vitsien lähde muutenkin.
Eilen koomikot vaikuttivat kuitenkin olevan aidosti hämillään siitä, kuinka polvillaan Trump oli Putinin edessä.
Ja vain muutama päivä sen jälkeen, kun tiedotettiin, että kaksitoista venäläistä tiedustelu-upseeria asetetaan syytteeseen Yhdysvaltain vuoden 2016 presidentinvaaleihin sekaantumisesta.
Trump antoi ymmärtää, että luottaa Putinin sanaan enemmän kuin Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisiin ja vieläpä kiitteli Putinia absurdin kuuloisesta tarjouksesta auttaa vaalijupakan tutkinnassa.
”Venäläinen ei ole ownannut amerikkalaista näin pahasti sitten Rocky IV:n”, Jimmy Kimmel äimisteli.
”Rehellisesti sanoen, mitä oikein odotimme? Näin käy, kun vastakkain ovat KGB-agentti ja KFC-agentti”, summasi taas The Daily Show'n Trevor Noah Trumpin ja Putinin välisen jännitteen.
Late Nightin Seth Meyers sanoi, että Trump on Putinin lähellä kuin 12-vuotias, joka on päässyt tapaamaan Mikki Hiiren Disneylandissa. Putin myös kohtelee Trumpia Meyersin mukaan kuin 12-vuotiasta, mikä kävi ilmi lahjaksi annetusta jalkapallosta.
"Luuletteko, että Trump pelaa jalkapalloa? Katsokaa häntä. Hän ei tule lähellekään jalkapallokenttää, ellei saa pysytellä golfautossaan", Meyers tylytti.
”Noin hän antoi kihlasormuksenkin”, Tonight Show'n Jimmy Fallon taas vitsaili tavasta, jolla Trump heitti pallon tökerösti Melania-vaimoaan kohti.