Presidentti Donald Trump ei halua, että hänen keskusteluistaan Vladimir Putinin kanssa vuotaa tietoa. Tämä on yksi syy kahdenkeskisen tapaamisen järjestämiseen, kertoo uutiskanava CNN:n haastattelema yhdysvaltalaisviranomainen.

Trump ja Putin tapasivat kahden kesken ennen työlounasta. Paikalla olivat lisäksi vain tulkit.

Presidentti on kritisoinut kovin sanoin tietovuotoja aiemmista tapaamisistaan muiden valtioiden johtajien kanssa.

CNN:n tietojen mukaan presidentti Trump ei myöskään halua kovempaa Venäjä-linjaa ajavien avustajien puuttuvan hänen ja Putinin keskusteluun tai horjuttavan Trumpin viestiä.

Yle seuraa huippukokousta hetki hetkeltä.