Trumpin ja Putinin tapaaminen on tuonut Helsinkiin suuren joukon kansainvälisiä toimittajia.

Näin he esittelevät Suomea viestipalvelu Twitterissä.

BBC:n veteraanitoimittaja Lyse Doucet on bongannut Finlandia-talolla sijaitsevan lehdistökeskuksen saunan ja esittelee sitä kuvatekstillä "suomalaista diplomatiaa".

Uutiskanava CNN:n Chief International Correspondent Christiane Amanpour puolestaan esittelee Suomen presidentinlinnaa, missä Trump ja Putin tapaavat.

Sky Newsin kirjeenvaihtaja Mark Austin esittelee Allas Sea Poolin uima-allasta ja kirjoittaa, että kenties suurvaltajohtajat voisivat käydä uimassa yhdessä.

Fox Newsin Ed Henry esittelee suomalaisen jäätelökioskin ja kertoo juhlivansa kansainvälistä jäätelöpäivää.

Bloombergin Kevin Cirilli esittelee kuvassaan aurinkoista Eiran rantaa ja kertoo, että on lukenut Helsingistä vain historiankirjoissa.

Uuden-Seelannin aamutelevision kirjeenvaihtaja Lloyd Burr on tavannut Jouni-nimisen poliisin. Hän kertoo, että poliisit ovat Suomessa ystävällisempiä kuin Britanniassa.