Britannian pääministeri Theresa May on paljastanut BBC:n haastattelussa Yhdysvaltain presidentiltä Donald Trumpilta saamansa neuvon.

Mayn mukaan Trump neuvoi häntä brexitin suhteen johtajien yksityisissä keskusteluissa Trumpin Britannian-vierailun aikana.

Mayn mukaan Trump sanoi, että neuvottelujen sijaan Mayn pitäisi haastaa Euroopan unioni oikeuteen.

– Hän sanoi minulle, että minun pitäisi haastaa EU oikeuteen eikä neuvotella, May sanoi.

Ehdotus, ei neuvo

Presidentti Trump kertoi jo kaksikon yhteisessä lehdistötilaisuudessa perjantaina puhuneensa Mayn kanssa brexitistä. Trump sanoi antaneensa Maylle "ehdotuksen, en sanoisi että neuvon" siitä, miten brexitin kanssa edetä. Trump ei kuitenkaan tuolloin paljastanut keskustelun yksityiskohtia.

– Luulen, että hän piti sitä liian brutaalina, se on ok. Annoin hänelle ehdotuksen, en neuvoa. Ymmärrän täysin, miksi hän ajatteli, että se on hieman liian tiukka.

Brittilehti Guardianin mukaan May sivuutti ehdotuksen ja vastasi Trumpille, että itse asiassa Britannia nimenomaan aikoo neuvotella EU:n kanssa. Aiemmin Trump sanoi Maylle, että mitä tahansa Britannia brexitin kanssa tekeekin, se kelpaa hänelle.

Lue myös:

Trump kehui kuningatarta lentokoneessaan – kertoi keskustelleensa brexitistä

"Haluamme kaksin- tai kolminkertaistaa maidemme välisen kaupan" – Trump ja May kehuivat suhdettaan vierailun kireästä tunnelmasta huolimatta

Trump The Sun -lehdelle: Mayn pehmeä brexit romuttaa vapaakauppasopimuksen USA:n kanssa