Nyt se alkaa – Yhdysvaltain presidentti tulee Suomeen illalla, Venäjän presidentti huomenna

Isäntämaa Suomi viimeistelee parhaita mahdollisia puitteita Donald Trumpin ja Vladimir Putinin huipputapaamiselle. Presidentinlinnassa keskusteltaneen ainakin ydinaseista ja Syyrian sodasta. Presidentti Sauli Niinistö aikoo ottaa esiin Itämeren turvallisuuden omissa keskusteluissaan Trumpin ja Putinin kanssa.

Hyvätapainen televisiotähti vai kovasanainen kiinteistöhai? Tällainen vieras Donald Trump saattaisi olla, jos hän astuisi sinun kotiisi

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump saattaisi napata kyynärvarrestasi kiinni ja ohjata sinut sisään, jos hän tupsahtaisi vierailulle kotiisi. Puheenaiheita olisi varmasti helppo keksiä, ainakin jos pitää golfista. Myös tarjoilut olisi helppo järjestää: jos haluaa tehdä Trumpiin vaikutuksen, pöytään kannattaa kattaa hampurilaisia ja kevytlimsaa.

Hamas suostuu tulitaukoon

Palestiinalaisalueilla Gazassa Hamas-järjestö sanoo suostuneensa tulitaukoon, jotta alueella jälleen alkaneet väkivaltaisuudet saadaan loppumaan. Tulitaukosopimus Israelin ja Hamasin välillä syntyi lauantai-iltana. Ennen sopimuksen syntymistä Israel teki aiemmin lauantaina suurimmat ilmaiskunsa Gazaan sitten vuoden 2014.

Miten poliisiopiskelijoille opetetaan etiikkaa?

Tulevat virkamiehet opiskelevat Poliisiammattikorkeakoulussa myös oikean erottamista väärästä. Varsinaisia ammattietiikan luentoja on vähän, mutta opinahjosta kerrotaan, että etiikan opetus läpäisee koko koulutuksen. Poliisiopiskelijat pohtivat muun muassa, saako lounasalennuksia ottaa vastaan ja miten toimia, jos työkaveri toimii väärin.

Jalkapallon maailmanmestari ratkeaa

Jalkapallon MM-kisat huipentuvat tänään, kun ennakkosuosikkina loppuotteluun lähtevä Ranska kohtaa yllättäjä Kroatian Moskovassa. Lähetys pelistä alkaa jo klo 16.15 Yle Areenassa ja TV2:ssa. Kaiken tarpeellisen tiedon kisoista löydät täältä.

Yhä vain lämpenee

Sunnuntaiaamu on aurinkoinen, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela. Päivällä Lapin lisäksi Itä-Suomessa voi tulla yksittäisiä sade- tai ukkoskuuroja. Lämpötila kohoaa etelässä paikoin 30 asteen vaiheille. Alkuviikolla ilma Suomen yllä lämpenee entisestään.

Lue lisää säästä täältä.