Yhdysvaltain ja Venäjän presidentit Donald Trump ja Vladimir Putin tapaavat maanantaina aurinkoisessa Helsingissä, kertoo Ylen meteorologi Joonas Koskela.
Maanantaina pääkaupungin lämpötila voi nousta jopa 27 asteeseen.
– Epätyypillinen suomalainen kesäpäivä osuu juuri sopivalle päivälle, Koskela toteaa.
Ilmatieteen laitos varoittaa tukalasta helteestä useissa maakunnissa. Ajantasaiset varoitukset voi katsoa Ilmatieteen laitoksen sivuilta. Vaarassa ovat riskiryhmät, kuten vanhukset, lapset ja sydän- ja verisuonitauteja sairastavat sekä ulkona työskentelevät.
Myös yöt ovat lämpimiä: alimmillaan 15–20 lämpöastetta. Ilmatieteen laitoksen mukaan tukalan helteen todennäköisyys säilyy koko ensi viikon ajan.
Ilosaaressa rokataan kuivina
Sää on lämmin myös viikonloppuna. Perjantaina iltapäivällä paikalliset sadekuurot virkistävät luontoa. Vettä tulee paikoin ronskistikin. Koskelan mukaan perjantai-iltapäivän edetessä myös ukkoskuuroja kehittyy.
Perjantaina Länsi-Suomessa on ollut sade- ja ukkoskuuroja.
Lauantai näyttää epävakaiselta. Suomen yllä liikkuu hidasliikkeisiä sade- ja ukkoskuuroja. Kaareva sadealue ylettää Länsi-Lapista Oulun, Kajaanin, Jyväskylän ja Helsingin kautta Turkuun.
Lauantaina läntisin ja itäisin Suomi on poutainen. Koskela arvelee, että esimerkiksi Joensuun Ilosaarirockin juhlijat pysyvät lauantaina kuivina.
Sunnuntaina pohjoisessa ja idässä on yksittäisiä sadekuuroja. Sen jälkeen korkeapaine alkaa pikkuhiljaa vahvistua. Sunnuntai-ilta on poutainen ja lämmin.