Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on saanut kirjeen Pohjois-Korean johtajalta Kim Jong-unilta heidän Singaporen-tapaamiseensa liittyen.
Uutiskanava CNN kertoo, että kirje olisi annettu mukaan ulkoministeri Mike Pompeolle, kun tämä oli käymässä Pohjois-Koreassa viime viikolla. Vierailun tarkoituksena oli keskustella Korean niemimaan riisumisesta ydinaseista.
Trump tviittasi torstaina kuvan kirjeestä. Kuvan ohessa hän kutsuu viestiä "tosi kivaksi".
Samalla Trump korostaa, että tapaamisen myötä maiden välisissä suhteissa on tapahtunut suurta kehitystä.
Kim kiittää Trumpia ponnisteluista
Trumpin julkaisemassa kuvassa näkyvät sekä alkuperäinen koreankielinen viesti että englanninkielinen käännös.
Päiväyksen mukaan kirje on kirjoitettu 6. heinäkuuta eli samana päivänä kun ulkoministeri Pompeo saapui pääkaupunki Pjongjangiin.
– Tapaaminen ylhäisyytenne kanssa ja yhteisen julkilausuman allekirjoittaminen Singaporessa 24 päivää sitten oli todellakin merkittävän matkan alku, Kim kirjoittaa.
Kim kiittää Trumpia ponnisteluista maiden välisten suhteiden parantamiseksi.
Kim sanoo uskovansa, että kova tahto, vilpittömät ponnistelut ja ainutkertainen lähestymistapa mahdollistavat uudenlaisen tulevaisuuden Pohjois-Korean ja Yhdysvaltojen välille.
Kirjeessä ei kuitenkaan mainita sanallakaan Korean niemimaan ydinaseriisunnasta, josta maiden johtajat sopivat yhteisellä julkilausumalla Singaporessa kesäkuussa.
Lue myös:
CNN: Trump releases Kim Jong Un letter, touts 'great progress' despite challenging signs