Yhdysvaltojen ja Venäjän presidenttien huippukokous Helsingissä tulevana maanantaina on tuonut jo kuhinaa kaduille ja sosiaaliseen mediaan.
Esimerkiksi skottijournalisti David Mac Dougall esittelee Twitter-tilillään televisiolähetyskeskuksen rakennustöitä Allas Sea Poolilla:
Tapaamispäivän käytännön turvatoimista vastaava Helsingin poliisilaitos muistuttaa puolestaan, että huippukokouksen valmistelu on tuonut runsaasti viranomaisia katukuvaan jo torstaina.
Valmistelutöihin kuuluva kaivon kansien kiinni hitsaaminen saattaa haitata liikennettä.
Vierailuun liittyvä lentokoneliikenne on tiiviissä seurannassa lentokonebongareiden keskuudessa.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla nähtiin torstaina esimerkiksi tämä venäläinen kuljetuskone, jonka luokse ajoi laskeutumisen jälkeen mustia pakettiautoja sekä poliisiautoja:
Todennäköisesti samat autot havaittiin hiukan myöhemmin Tuusulanväylällä ja Helsingin keskustassa:
Huippukokki Henri Alén kehotti aikaisemmin tällä viikolla Helsingin Seudun Ympäristöpalveluita mainostamaan suomalaista, puhdasta hanavettä kansainvälisille vieraille.
HSY tarttuu ideaan välittömästi, ja jakaa median edustajille tyhjiä vesipulloja hanavedellä täytettäviksi.
Trumpin delegaatio majoittuu Ylen tietojen mukaan St.George -hotellissa Helsingin keskustassa. Hotellin edustan puistossa oli torstaina iltapäivällä parikymmentä tummiin pukeutunutta miestä.
Lisäksi puiston ympärillä oli poikkeuksellisen paljon sekä Suomeen rekisteröityjä että diplomaattikilvin varustettuja mustia autoja.
Lue myös:
Yli 10 mielenosoitusta ilmoitettu huippukokouksen yhteyteen – Perussuomalaiset nuoret toivottavat Trumpin tervetulleeksi
Trump saapui Britanniaan Melanian kanssa käsi kädessä
Trump: Putin ei ole vihollinen eikä ystävä
Trump: Nato-liittolaiset lupasivat lisää rahaa madonlukujen jälkeen
Miten Niinistön pitäisi kohdata Trump ja Putin? "Pöytäliinan pitää olla suorassa", "Isojen poikien kiusantekoa ei voi hyväksyä"