Pelastustöiden toinen päivä alkamassa Pohjois-Thaimaassa
Neljä nuorten jalkapallojoukkueen jäsentä onnistuttiin pelastamaan sunnuntain aikana Chiang Raissa sijaitsevasta luolastosta. Sukeltajien on tarkoitus jatkaa pelastustöitä näinä hetkinä, jotta yhdeksän muuta joukkueen jäsentä saadaan turvallisesti ulos.
Pelastustyöntekijät taistelevat aikaa vastaan, sillä poikien ja heidän valmentajansa kunto heikkenee ja vesi luolaston sisällä saattaa nousta uudestaan alueelle odotettujen rankkasateiden takia.
Asiantuntijoiden mielestä jatkuva draivi töissä on mahdottomuus
Työn ei tarvitse olla intohimo, vaan työntekoon voivat innostaa arkiset asiat kuten kokemus aikaansaamisesta tai hyvä työporukka. Työelämätutkijan mukaan noin viidennes kyselyihin vastanneista ihmisistä pääsee hyvältä tekemisen meiningiltä tuntuvaan työn imuun joka päivä. Jos työn imua kokee vähintään muutamia kertoja viikossa, ihmisellä on energiaa kohdata myös työn vastoinkäymisiä. Jos töissä käy vain rahan takia, on psykologin mukaan erityisen tärkeää pitää huolta työn ulkopuolisen elämän mielekkyydestä.
Perhoslajien määrä on lisääntynyt Suomessa
Suomeen on 2000-luvulla levittäytynyt kymmeniä uusia perhoslajeja. Myös monet aiemmin harvinaiset lajit ovat runsastuneet selvästi ja samalla monien eteläisten perhoslajien levinneisyyden pohjoisraja on siirtynyt useita satoja kilometrejä. Taustalla on ilmaston lämpeneminen. Myös naiset ovat entistä kiinnostuneempia perhosharrastuksesta. Harrastajien työ on tärkeää, sillä seurantojen avulla voidaan päätellä, mitä luonnossa tapahtuu.
Donald Trumpin presidenttikausi ei ole vakuuttanut suomalaisia
Suomalaiset suhtautuvat suurella varauksella Donald Trumpin toimiin Yhdysvaltain presidenttinä. Ylen Taloustutkimukselta tilaaman tutkimuksen mukaan presidentti Trumpista on tullut suorastaan suomalaisia yhdistävä tekijä: kielteisen käsityksen Yhdysvaltain nykyisen presidentin toimista jakavat miehet ja naiset, pieni- ja suurituloiset sekä etelä- ja pohjoissuomalaiset.
Trumpin ja Putinin tapaaminen sotkee liikenteen Helsingissä
Viikon päästä maanantaina järjestettävä Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin huippukokous vaikuttaa monen helsinkiläisen arkeen. Todennäköisesti useissa kokouksen kannalta keskeisissä paikoissa on liikenteen uudelleenjärjestelyjä, poikkeusaikatauluja ja -reittejä. Paikoin liikenne voi kokouspäivänä olla jopa kokonaan estetty. Katso kartalta tapaamiseen liittyvät keskeiset paikat.
Viikko alkaa pääosin poutaisena
Sää on tänään suurimmassa osassa maata poutainen ja selkeä. Uudeltamaalta kaakkoon kattavalla alueella pilvisyys vaihtelee ja saattaa tulla sadekuuroja. Lapin pohjoisosassa voi tulla myös sadekuuroja. Lännessä ja pohjoisesssa lämpötila kohoaa paikoitellen hellelukemiin. Lue lisää säästä täältä.