Yhdysvaltain presidentti Donald Trump antoi luvan laskea liput puolisalkoon Marylandin pormestarin pyynnön takia. Asiasta tiedotti Valkoinen talo.
Washington Postin mukaan Valkoisen talon tiedottaja Lindsay Walters kertoi Trumpin tehneen päätöksen asiasta heti, kun sai pyynnön pormestarilta.
Aiemmin Baltimore Sun -lehti kertoi, että Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kielsi Annapoliksen kaupungin pormestaria laskemasta Yhdysvaltain lippuja puolisalkoon kaupungissa joukkoampumisessa kuolleiden Capital Gazette -sanomalehden toimittajien ja myyntiassistentin muistoksi.
Trumpin hallinto on määrännyt liput laskettaviksi puolisalkoon aikaisempien joukkoampumisten kohdalla. Näin toimittiin esimerkiksi Texasin ja Floridan veritekojen kohdalla.
Annapolisin ampumisessa kuoli viime torstaina viisi lehden työntekijää. Epäillyn ampujan kerrottu riidelleen lehden uutisoinnista oikeudessa vuonna 2012.
Ampumisen jälkeen Trump sanoi, että toimittajien ei pitäisi joutua pelkäämään väkivaltaisia iskuja tehdessään työtään. Trump on aiemmin kutsunut hänelle epämieluisia toimittajia ja tiedotusvälineitä "amerikkalaisten vihollisiksi".
Täsmennetty 4.7, klo 9:52: Trump on kutsunut hänelle epämieluisia toimittajia ja tiedotusvälineitä "amerikkalaisten vihollisiksi", ei kaikkia toimittajia.