Ympäri Yhdysvaltoja kymmenet tuhannet ihmiset osoittavat tänään lauantaina mieltään presidentti Donald Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa ja erityisesti siirtolaisperheiden pidätyksiä vastaan.
Britannian yleisradioyhtiön BBC:n mukaan Yhdysvalloissa on yli 600 mielenosoitustapahtumaa.
Mielenosoittajat jakoivat kuvia ja videoita marsseilta eri puolelta maata sosiaalisessa mediassa tunnuksella #familiesbelongtogether, eli perheet kuuluvat yhteen.
Toisistaan erotetut siirtolaisperheet yhdistettävä
Kommenteissa kerrottiin mielenosoittajien saapunein runsaslukuisesti kuumista keleistä huolimatta.
Monet mielenosoittajat olivat lastensa kanssa liikkeellä.
Mielenosoittajat vaativat, että Yhdysvaltojen Meksikon-vastaisella rajalla toisistaan erotetut vanhemmat ja lapset yhdistettäisiin pikimmiten. Vaikka Trump perui perheiden erottamisen toisistaan, odottavat jo erotetut perheenjäsenet yhä erillisissä pidätyskeskuksissa.
Arviolta 2 500 alaikäistä lasta, joista osa on vauvaikäisiä tai pikkulapsia, on edelleen erotettuina vanhemmistaan.
Lisäksi mielenosoittajat vaativat Yhdysvaltojen niin kutsutun maahantulon nollatoleranssilinjan peruuttamista.
Reaktioita Melania Trumpin takkiviestiin
Kuvapalvelu Instagramista löytyy jo yli 70 000 julkista julkaisua tunnuksella #familiesbelongtogether.
Monet reagoivat erityisesti Donald Trumpin puolison Melania Trumpin takissa lukeneeseen viestiin "I really don't care. Do u?"
Suomeksi sama tarkoittaa "En todellakaan välitä. Välitätkö sinä?"
Lisää aiheesta:
Näyttelijä Susan Sarandon Washingtonissa pidätettyjen mielenosoittajien joukossa – protestoi Trumpin maahanmuuttopolitiikkaa vastaan
Trumpin nollatoleranssilinja ei toimi – USA:ssa palataan Obaman aikaiseen rajapolitiikkaan
Trump: Rajan luvatta ylittävät karkotettava heti ilman oikeudenkäyntiä – hallinto taas sanoo asettavansa kaikki syytteeseen
Kalifornialaistuomari kapinoi Trumpin siirtolaispolitiikkaa vastaan – määräsi aikarajan lasten ja vanhempien erossaololle
Melania Trumpin takkikohu ja viikon muita uutiskuvia