Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on puhunut neuvonantajilleen useaan otteeseen maansa vetämisestä pois Maailman kauppajärjestöstä WTO:sta, kertoo Axios-uutissivusto.
Axiosin mukaan hallintolähde, joka on keskustellut asiasta presidentin kanssa, on kuullut Trumpin sanovan monta kertaa näin:
– En tiedä, miksi olemme (WTO:ssa). Muu maailma on suunnitellut WTO:n huijaamaan Yhdysvaltoja.
Yhdysvaltain valtiovarainministeri Steve Mnuchin kiisti uutisen perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa ja sanoi sitä valeuutiseksi.
– Se on liioittelua, Mnuchin sanoi.
Hän kuitenkin totesi, että presidentti Trump suhtautuu WTO:hon epäilevästi ja pitää osaa järjestön toiminnasta epäreiluna Yhdysvaltoja kohtaan.
"Pidämme häntä hulluna"
Axios kertoo, että neuvonantajat ovat yrittäneet perustella Trumpille Yhdysvaltain saavan asioita hyvin läpi WTO:ssa laajan lakimiesjoukon avulla. Presidentti ei kuitenkaan ole järkkynyt kannassaan.
Trump nosti vetäytymismahdollisuuden esille jo presidentinvaalikampanjansa aikana.
Yhdysvaltain vetäytyminen järjestöstä aiheuttaisi todennäköisesti vakavaa epätasapainoa maailmanmarkkinoille.
WTO:sta vetäytyminen vaatisi Axiosin mukaan kuitenkin lainsäädännöllisiä toimia kongressilta. Vetäytyminen tuskin toteutuu.
– Pidämme häntä hulluna, mutta emme niin hulluna, yksi korkean tason lakimies on sanonut sivustolle.
Korjaus klo 15.44: WTO on Maailman kauppajärjestö, ei Maailman talousjärjestö, kuten jutussa aiemmin väitettiin.
Muokkaus klo 16.30: Lisätty valtiovarainministeri Steve Mnuchinin kommentti.