Trump ja Putin
Venäjän ja Yhdysvaltain presidentit tapaavat Helsingissä.
Venäjä ja Yhdysvallat kertovat että presidentti Putin ja presidentti Trump tapaavat Helsingissä maanantaina 16. heinäkuuta. Tarkemmasta tapaamispaikasta ei ole vielä tietoa.
Trump sanoi eilen, että tapaamisessa keskustellaan todennäköisesti Syyriasta ja Ukrainasta.
Presidentti Sauli Niinistö kertoo, että Venäjä ja Yhdysvallat kysyivät viime viikolla, voiko presidenttien tapaamisen järjestää Suomessa.
Helsingin poliisilaitos on jo aloittanut tapaamisen turvajärjestelyt.
Trump tulee Eurooppaan jo edellisellä viikolla. Ennen Suomeen tuloa hän osallistuu Naton huippukokoukseen Brysselissä ja vierailee Britanniassa.
Hallitus ja työttömät
Työministeri Jari Lindström on esitellyt hallituksen uusia suunnitelmia työttömyysturvan uudistamiseksi.
Hallitus haluaa, että työtön hakee 4 työpaikkaa kuukaudessa. Jos työtön laiminlyö työn hakemisen, hän saa muistutuksen. Seuraavasta laiminlyönnistä seuraa karenssi eli työttömyyskorvauksen maksu keskeytyy määräajaksi.
Eduskunta käsittelee hallituksen uudistusehdotusta ehkä syksyllä.
Metsämarjojen satonäkymät
Metsämarjasato on pian kypsää.
Esimerkiksi Etelä-Suomessa mustikka kypsyy poimittavaksi parin viikon kuluessa. Keski-Suomessa marjat kypsyvät heinäkuun loppupuolella. Pohjoisessa poimintakautta pitää odottaa vähän pidempään.
Luonnonvarakeskus sanoo, että mustikkasadosta tulee ehkä keskinkertainen. Etelä-Suomessa mustikoita on ehkä enemmän kuin Pohjois-Suomessa.
Puolukka kukkii parhaillaan. Myös puolukkasadosta odotetaan keskinkertaista. Etelä-Suomessa sato voi olla hyvä, sillä Etelä-Suomessa puolukan kukkia on ollut paljon.
Luonnonvarakeskus sanoo, että myös hillan eli lakan kukinta on onnistunut hyvin. Sen sadosta ei kuitenkaan tule yhtä hyvä kuin viime vuonna, sillä kesäkuun alussa oli kylmiä hallaöitä.
Sinilevää järvissä ja meressä
Sinilevän määrä järvissä on lisääntynyt.
Suomen ympäristökeskus kertoo, että järvissä on nyt sinilevää enemmän kuin yleensä tähän aikaan kesästä. Se voi johtua siitä, että pintaveden lämpötila järvissä on noussut.
Myös merellä sinilevän määrä on kasvanut. Loppuviikon sää on kuitenkin tuulista, joten tuuli ehkä työntää levää pois rannikolta.
Jos vedessä on paljon sinilevää, siinä ei kannata uida eikä sitä saa käyttää juomavetenä tai saunan löylyvetenä.