Presidentin virka-asunto Mäntyniemi voisi olla neuvottelupaikka, jos Yhdysvaltain ja Venäjän presidenttien huippukokous toteutuu Helsingissä tänä kesänä. Näin arvioi pitkään Suomen ulkopolitiikassa vaikuttanut ministeri Jaakko Iloniemi.
Vaihtoehtoisia paikkoja voisivat olla esimerkiksi valtion vierastalo Helsingissä ravintola Kalastajatorpan tuntumassa ja valtioneuvoston edustuskartano Königstedt Vantaan Riipilässä, Iloniemi luettelee. Molemmissa on järjestetty vastaavanlaisia tapaamisia. Königstedt voisi kuitenkin olla Yhdysvaltain ja Venäjän huippukokoukselle liian pieni.
– Heillä on luultavasti aika suuret porukat mukanaan, niin sitä on vaikea siellä hoitaa, sanoo Iloniemi.
Mäntyniemi on ollut Yhdysvaltain ja silloisen Neuvostoliiton neuvottelupaikkana aikaisemmin, kun presidentti Bill Clinton tapasi presidentti Boris Jeltsinin vuonna 1997. George Bush vanhempi neuvotteli Mihail Gorbatšovin kanssa Presidentinlinnassa vuonna 1990.
Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton päämiehet ovat tavanneet Suomessa myös vuonna 1975. Silloin Gerald Ford ja Leonid Brežnev tapasivat ETYK-kokouksen yhteydessä Yhdysvaltojen suurlähetystössä Helsingissä. Tämän tapaamisen järjestelyissä Suomen valtio ei ollut mukana.
Iloniemi: Mikään Suomessa järjestetyistä Yhdysvaltain ja Venäjän tai Neuvostoliiton huippukokouksista ei ole ollut käänteentekevä
Ministeri Jaakko Iloniemi toteaa, että lännen ja idän Suomessa järjestettyjä huippukokouksia on vaikea vertailla keskenään. Ne ovat olleet kansainvälisistä tilanteista riippuvaisia, mutta yhteistä niille on ollut, että mikään niistä ei ole ollut historiallisesti käänteentekevä, sanoo Iloniemi.
– On tietysti pienempiäkin asteikkoja. Käänteentekevä on kaikkein suurin. Pienempiä merkityksiä on saattanut hyvinkin olla, hän tarkentaa.
Jos tämänkertainen tapaaminen toteutuu, sen asialistaa on Iloniemen mukaan vaikea ennakoida tarkasti. Listalla on todennäköisesti ainakin Syyrian tilanne ja mahdollisesti myös Venäjän paluumahdollisuudet teollisuusmaiden G7-yhteisöön.
Kiistat Venäjän väitetystä sekaantumisesta Yhdysvaltain presidentinvaaleihin tuskin ovat esillä, koska aihe on molemmille osapuolille kiusallinen.
Donald Trumpin neuvotteluasemaa Iloniemi pitää heikkona. Hänen mukaansa on mielenkiintoista, että Trump haluaa tavata Vladimir Putinin ajankohtana, jona häntä syytetään liiasta heikkoudesta Venäjää kohtaan ja jopa salaisista kontakteista Venäjälle.
– Trump altistaa itsensä sekä kansainväliselle että kotimaiselle arvostelulle tilanteessa, jossa länsi kohdistaa pakotteita Venäjälle.
Putinille pelitilanne on edullinen, koska EU on muun muassa Brexitin takia heikompi kuin aikoihin ja Yhdysvaltain sisäinen tilannekin on sotkuinen.
– Putinilla ei ole samanlaisia huolia, joten hänen neuvotteluasemansa on vahva, ulkopolitiikan konkari Iloniemi toteaa.
Lue lisää:
Toimittajalta: Miksi Suomen ei kannattaisi toivoa Trumpin ja Putinin huippukokousta
Asiantuntija: Putinin ja Trumpin tapaaminen Suomessa tekisi Helsingistä hetkeksi maailman keskipisteen