Yhdysvaltain presidentti Donald Trump arvostelee kovasanaisesti Valkoisen talon tiedottajan Sarah Huckabee Sandersin ulos heittänyttä ravintolaa.

Trump tviittasi maanantaina, että ravintolan pitäisi ennemmin keskittyä siivoamaan sen likaiset katokset, ovet ja ikkunat, kuin kieltäytyä tarjoilemasta hienolle ihmiselle kuten Sarah Huckabee Sanders.

– Minulla on aina ollut sääntö, että jos ravintola on likainen ulkopuolelta, se on likainen myös sisäpuolelta, Trump tviittasi.

Häädettiin ravintolasta perjantaina

Valkoisen talon tiedottaja Sanders häädettiin Red Hen -nimisestä ravintolasta Virginian Lexingtonissa perjantaina. Hän oli illastamassa perheensä kanssa, kun ravintolan omistaja pyysi häntä lähtemään.

Sandersin mukaan hänet käännytettiin, koska hän työskentelee presidentti Donald Trumpin hallinnossa.

– Omistajan teot kertovat hänestä enemmän kuin minusta. Yritän aina parhaani mukaan kohdella kaikkia kunnioituksella, vaikka he olisivat eri mieltä kanssani, ja teen niin jatkossakin, Sanders tviittasi tapauksen jälkeen.

Tapaus on herättänyt laajaa keskustelua Yhdysvalloissa, jonka poliittista tunnelmaa kiista siirtolaisperheiden erottamisesta on kiristänyt entisestään. Lisäksi Red Hen -ravintolan Facebook-sivuille on tulvinut voimakassanaisia arvosteluja.

Lue lisää:

Ravintola heitti ulos Trumpin tiedottajan Sarah Huckabee Sandersin – nettisivut täyttyivät heti tuhansista viiden ja yhden tähden arvioista