Kainuulaiset kansanedustajat ovat vaihtelevasti paikalla eduskunnan valiokunnissa, joissa tehdään valtaosa kansanedustajan perustyöstä.

Helsingin Sanomien selvityksen mukaan keskustan sotkamolainen kansanedustaja Timo Korhonen on kainuulaisista kansanedustajista eniten valiokunnista poissaollut. Korhonen osallistui hieman keskiarvoa aktiivisemmin hallintovaliokunnan kokouksiin.

Valtiovarainvaliokunnassa Korhonen osallistui vain noin joka viidenteen kokoukseen. Valtiovarainvaliokunnassa olivat koko eduskunnan toiseksi suurimmat poissaololukemat. Suurimmat poissaolomäärät olivat tulevaisuusvaliokunnassa.

Keskustan paltamolainen kansanedustaja Marisanna Jarva oli poissa noin joka kolmannesta istunnosta, kun kaikki valiokunnat lasketaan yhteen. Poissaoloista noin puolet oli sairauteen tai perheeseen liittyviä vapaita.

– Liikenne- ja viestintävaliokunnassa olin varsinaisena jäsenenä vuoden ajan Mirja Vehkaperän äitiysloman aikana. Tämä valiokunta kokoontui päällekkäin sivistysvaliokunnan kanssa, joten joka kerta oli valittava kummassa istuu, ja toisesta on silloin poissa, Jarva kommentoi Yle Kajaanille.

Kokoomuksen kajaanilainen kansanedustaja Eero Suutari oli osallistunut keskiarvoa paremmin kaikissa kolmessa valiokunnassa.

Eduskunnan valiokuntien kokoukset eivät ole avoimia, mutta Helsingin Sanomat selvitti kansanedustajien poissaolotiedot valiokuntien pöytäkirjoista ja läsnäololistoista, jotka tulevat julki pienellä viiveellä.

Korjattu 26.6.2018 klo 9.34: Kaikista valiokunnista oli poissa eniten Korhonen. Lisätty Jarvan kommentti.