Eduskunnasta pudonnut Mikko Kärnä (kesk.) on ollut eniten poissa eduskunnan valiokunnista Lapin kansanedustajista. Helsingin Sanomien selvityksen mukaan Kärnälla poissaoloja oli 28 prosenttia valiokuntien kokouksista tällä vaalikaudella.

Kärnä selittää poissaolojaan valiokuntien suurella määrällä.

– Minulla oli poikkeukselliset kolme valiokuntaa ja vielä yksi tärkeä varalla, joten olen joutunut priorisoimaan missä valiokunnassa olen. Jos kausi mitataan valiokuntakokousten lukumäärällä noin kokonaisuudessaan, olen varmasti yksi eniten kokouksissa olleita edustajia, Kärnä kommentoi.

Kärnä istui kolmessa valiokunnassa kansanedustajuutensa loppusuoralla.

Lähes yhtä paljon poissaoloja kuin Kärnällä, 26 prosenttia, oli kansanedustaja Matti Torvisella (sin.).

Valiokuntatyötä kahdeksasta kuuteen

Torvinen selittää poissaolojaan sillä, että hän on mukana kolmessa tärkeässä valiokunnassa: perustuslaki-, työelämä ja tasa-arvo- sekä valtiovarainvaliokunnissa.

– Käytännössä minun päivähän alkaa kahdeksalta ja päättyy illalla kuuden aikaan kun kierrän kaikki valiokunnat. Minulla on niin monta valiokuntaa, se on se yksinkertainen syy poissaoloihin. Valiokunnilla on joskus myös päällekkäisiä kokouksia, Torvinen sanoo.

Myös se, että 18 kansanedustajan sinisten eduskuntaryhmästä peräti viisi on ministeriä, vaikuttaa Torvisen mukaan siihen, että yhdellä kansanedustajalla on paikka useassa valiokunnassa.

– Ministerithän eivät voi olla valiokunnissa. Minut valittiin juristin ja toimittajan kokemuksen perusteella ykköskansanedustajaksi ja siksi minulle annettiin kaikki nämä raskaat valiokunnat.

Torvinen tähdentää olleensa paikalla esimerkiksi kaikissa sote- ja maakuntauudistusta koskevissa kuulemisisissa.

Kulmuni ja Maijala tunnollisimpia

Rovaniemeläisedustaja kiistää, että puoluesihteerin työ lisäisi poissaoloja valiokunnista.

– Ne työt teen lähinnä iltaisin ja viikonloppuisin.

Tunnollisimmin lappilaisista valiokuntien kokouksissa on istunut Katri Kulmuni (kesk.), jolla poissaoloja oli seitsemän prosenttia. Toiseksi vähiten poissaoloja oli Eeva-Maria Maijalalla (kesk.), 12 prosenttia.

Markus Lohella (kesk.) valiokuntapoissaoloja oli runsaat 22 prosenttia, Johanna Ojala-Niemelällä (sd.) 16 prosenttia ja Markus Mustajärvellä (vas.) 13 prosenttia.