Yhdysvaltain ensimmäinen nainen Melania Trump teki torstaina yllätysvierailun Teksasiin, jossa hän osoitti tukeaan siirtolaislapsille ja keskusteli lapsista huolehtivan keskuksen työntekijöiden kanssa.
Suurin huomio kohdistui kuitenkin Melania Trumpin vaatevalintaan. Hän oli pukeutunut vihreään takkiin, jonka selässä luki valkoisilla kirjaimilla "I really don't care. Do u?"
Suomeksi sama tarkoittaa "En todellakaan välitä. Välitätkö sinä?"
Melania Trumpilla oli takki päällään silloin, kun hän lähti Washingtonista ja kun hän myöhemmin saapui takaisin Washingtoniin. Meksikon-rajalla hänellä ei ollut samaa takkia päällään.
Trumpin takkivalinta on saanut osakseen kansainvälistä närkästystä sosiaalisessa mediassa. Kokosimme yhteen vaihtoehtoja, joita Melania Trump on kenties halunnut takkivalinnallaan kertoa.
1. Se on vain takki
Näin sanoi Melania Trumpin tiedottaja Stephanie Grisham torstaina yhdysvaltalaismedialle.
– Se on takki. Siinä ei ole piilotettua viestiä. Toivon, ettei media tärkeän Teksasin-tapaamisen jälkeen päättäisi keskittyä hänen vaatekaappiinsa, Grisham sanoi.
Grisham totesi saman tviitissään, jonka aihetunnisteisiin hän lisäsi, että Melania Trump todella välittää.
2. Se on viesti "valeuutisille"
Presidentti Donald Trump oli vaimonsa tiedottajan kanssa eri mieltä. Donald Trump tviittasi yöllä Suomen aikaa, että takki oli Melanialta tietoinen valinta.
Donald Trumpin mukaan viesti takissa viittaa valeuutisointiin, josta hän joitakin yhdysvaltalaismedioita syyttää.
Melania Trump on presidentin mukaan oppinut, kuinka epärehellinen media on, eikä hän siksi enää välitä.
3. Se on viesti Donald Trumpille
Melania Trumpin tiedottajan mukaan Teksasin-vierailu oli täysin Melanian oma ajatus, vaikka Donald Trump sitä tukikin.
Melania on myös aikaisemmin ottanut kantaa muun muassa kiusaamiseen. Uutistoimisto Reutersin mukaan Melania Trumpin painostus olisi puolestaan ollut Donald Trumpin päätöksen taustalla lopettaa siirtolaislasten erottaminen vanhemmistaan.
Takin voidaan ajatella olevan erottautumiskeino Donald Trumpin politiikasta, ja sillä voidaan haluta sanoa, että Melania Trumpilla on omia mielipiteitä.
4. Hän halusi pukeutua vaatimattomammin
Melania Trumpin käyttämä takki on tunnistettu kuuluvaksi espanjalaisen vaateliikkeen Zaran vuoden 2016 kevätmallistoon. Takki on maksanut 39 dollaria, eli runsaat 33 euroa.
Takki on edullinen verrattuna tyyliin, jota Yhdysvaltain ensimmäinen nainen on aikaisemmin käyttänyt. Italian G7-kokouksessa hänellä oli yllään yli 51 000 dollarin kukkatakki.
Takki onkin saattanut olla Melania Trumpin yritys olla helpommin lähestyttävä vierailulla siirtolaislasten luo.
Lue lisää:
Washington Post: USA keskeyttää syytteiden noston lasten kanssa rajan ylittäviä siirtolaisia vastaan
Lapseni pelkää Yhdysvaltoihin matkustamista, kertoo Meksikossa asuva yhdysvaltalainen äiti
Aiheesta muualla:
Washington Post: How Melania Trump’s jacket choice overtook her visit to the Texas border shelters
New York Times: Melania Trump, Agent of Coat Chaos