Politiikkaa käsitteleviä podcasteja löytyy maailmalta suuri määrä, Suomessa tarjonta on toistaiseksi niukempaa.
Listasimme kiinnostavimpia politiikan podcasteja meiltä ja maailmalta.
Politbyroo
Suomen politiikkaa käydään läpi viikoittaisessa Politbyroo–podcastissa, jonka neljännen kauden viimeinen jakso ilmestyi perjantaina. Podcast on hiljalleen noussut politiikkaa seuraavien kuuntelulistalle ja tekijöiden mukaan 10 000 kuuntelun raja on ylittynyt toukokuussa.
Podcastissa äänessä ovat kokoomustaustaiset Sini Korpinen ja Matti Parpala sekä demaritaustainen Juha Töyrylä.
Journalistisemmista podcasteista Politbyroo eroaa mielipiteellisemmällä ja ironisemmalla otteella. Mielipiteistä osansa saavat myös podcastin vetäjien omat taustayhteisöt.
- Me olemme aika kriittisiä myös omia puolueitamme kohtaan. Kokoomuksesta on tullut jonkin verran palautetta, että kritiikkiä voisi olla vähän vähemmänkin, Korpinen kertoo.
Viikoittaisten jaksojen lisäksi Politbyroo käy erikoisjaksoissa läpi jokaisen puolueen tilanteen ennen eduskuntavaaleja.
Esimerkiksi keskustan tilannetta mukana oli analysoimassa väistynyt puoluesihteeri Jouni Ovaska ja vasemmistoliittoa käsittelevässä jaksossa vieraana oli puolueen puheenjohtaja Li Andersson.
Kuuntele podcastia
Pod Save America
Pod Save America -podcast ruotii Yhdysvaltojen politiikkaa ja Trumpin hallinnon tekemisiä tiukan kriittisellä otteella.
Barack Obaman entisten avustajien luotsaama podcast kerää Guardianin mukaan keskimäärin 1,5 miljoonaa kuuntelijaa joka jaksolla.
Iskulause: ”poliittinen podcast ihmisille, jotka eivät ole valmiita luovuttamaan tai tulemaan hulluiksi” tiivistää, mistä on kyse. Äänessä ovat Trumpin valinnasta sisuuntuneet demokraatit.
Kuuntele podcastia
Pod Save the World
Obaman entisten avustajien Crooked Media –tuotantoyhtiö julkaisee myös ulkopolitiikkaa ja kansainvälistä politiikkaa käsittelevää Pod Save the Worldia, jossa äänessä on Obaman kaudella ulkopoliittisten asioiden tiedotuksesta vastannut Tommy Vietor.
Jos yksi podcast pitäisi nostaa yli muiden, on Politbyroon Juha Töyrylä valmis valitsemaan Pod Save The Worldin.
– Kyseessä on todella laadukas podcast, jossa käsitellään monimutkaisia asioita ymmärrettävästi, Töyrylä kuvailee.
Kuuntele podcastia
The Ulkopolitist
Suomeksi tiukkaa analyysiä maailmanpolitiikasta tarjoaa verkkolehti The Ulkopolitistin podcast, jossa ulkopolitiikan ja kansainvälisten suhteiden asiantuntijat käyvät läpi aiheita Lähi-idän tilanteesta ilmastonmuutokseen.
Kuuntele podcastia
NPR Politics Podcast
Yhdysvaltojen yleisradioyhtiö NPR:n Politics–podcastissa politiikkaa lähietäisyydeltä seuraavat toimittajat avaavat kuuntelijoille, mitä jenkkipolitiikan pintakuohun alla tapahtuu.
Torstaisin NPR vetää politiikan viikon uutiset nippuun vajaan tunnin jaksolla. Sen lisäksi NPR julkistaa lyhyempiä jaksoja, jotka tarjoavat pika-analyysia päivän uutisiin.
Kuuntele podcastia
The Daily
New York Timesin podcast, joka keskittyy päivittäin syventämään tavallisesti politiikkaan liittyvää uutisaihetta noin 20 minuutin jaksoissa.
Laadukkaan podcastin takana on koko New York Timesin valtava uutiskoneisto ja sieltä löytyvä asiantuntemus. Dailyn lisäksi hyvä näyte New York Timesin podcast-panostuksista on ISISin nousua selvittävä Caliphate. Siinä toimittaja Rukmini Callimachi avaa terroristijärjestön toimintaa muun muassa sen entisiä jäseniä haastattelemalla.
Kuuntele podcastia.
Politiikkaradio
Yleisradion Politiikkaradio on politiikkaa seuraaville ehdotonta kuunneltavaa.
Sakari Sirkkasen ja Tapio Pajusen luotsaamassa ohjelmassa sukelletaan politiikan syvään päähän eikä kaihdeta edes puoleentoista tuntiin venyviä sote-keskusteluja.
Politiikkaradio kuuluu myös Yle Puheen taajuuksilla, mutta keskustelut ovat usein kuunneltavissa pidempinä versioina Areenan puolella.
Kuuntele podcastia
Brysselin kone
EU-politiikasta pääsee kärryille Ylen Brysselin konetta kuuntelemalla.
Maija Eloheimon toimittamassa ohjelmassa äänessä ovat poliitikot, virkamiehet ja tutkijat.
Yle Areenan lisäksi ohjelmaa voi kuunnella myös Yle Radio 1 -kanavalla
Kuuntele podcastia
Kuuntele myös podcastia: Mistä maailma puhuu
* Juttua korjattu 27.6 klo 13.24, Brysselin konetta voi kuunnella Areenan lisäksi Yle Radio 1 -kanavalla. Aiemmin mainittu Yle Puhe uusii ohjelmaa satunnaisesti.