Keskiviikkona presidentti Donald Trump antoi asetuksen, jolla hän lopetti siirtolaislasten erottamisen vanhemmistaan Yhdysvaltain Meksikon-vastaisella rajalla.

Siirtolaisten ja erityisesti lasten kohteluun liittyy kuitenkin useita kysymyksiä, joihin Trumpin hallinnolta odotetaan edelleen ratkaisuja.

1. Jatkuvatko laittomasti maahan pyrkivien siirtolaisten pidätykset rajalla?

Ensimmäisten mediatietojen mukaan kyllä. Uutiskanava CNN:n mukaan perheiden erottamisen sijaan perheet pidätetään nyt yhdessä.

Presidentti Trumpin eilen antaman asetuksen mukaan siirtolaiset pidetään pidätettyinä, kunnes heidän maahanmuutto- tai turvapaikkahakemuksensa on käsitelty loppuun.

Trump korosti asetuksen allekirjoituksen yhteydessä, että Yhdysvaltain nollatoleranssi laittomille siirtolaisille jatkuu.

Määräyksessä perheet kehotetaan pitämään yhdessä kun "laki ja olemassa olevat resurssit sen sallivat". Vielä ei ole tietoa siitä voidaanko määräystä tulkita niin, että joidenkin perheiden lapset edelleen erotettaisiin vanhemmistaan.

2. Mitä tapahtuu vanhemmistaan jo erotetuille lapsille?

Yhdysvaltain hallitus ei ole toistaiseksi kertonut, mitä vanhemmistaan jo erotetuille noin 2 300 lapselle tapahtuu.

Erotetut lapset on kuljetettu pidätyksensä jälkeen noin 100 pidätyskeskukseen, jotka sijaitsevat 17 eri osavaltiossa. Suurin osa keskuksista on kaukana Meksikon-vastaiselta rajalta, kertoo Britannian uutistoimisto BBC.

Eteläisessä Teksasissa on lisäksi vauvaikäisten, pidätettyjen lasten keskuksia ja telttamajoituksia.

Kuusi yhdysvaltalaista lentoyhtiötä on ilmoittanut Trumpin hallinnolle, ettei niiden koneita saa käyttää vanhemmistaan erotettujen alaikäisten siirtolaislasten kuljetuksiin.

3. Missä pidätettyjä perheitä aiotaan pitää?

Trumpin asetuksessa kehotetaan muun muassa Yhdysvaltain puolustusvoimia valmistelemaan uusia pidätyskeskuksia tuhansille perheille.

Toistaiseksi pidätyskeskukset on suunniteltu ennen kaikkea aikuisille, eikä niissä ole esimerkiksi lasten sänkyjä.

Armeija ei kuitenkaan vastaisi keskusten toiminnasta, vaan ainoastaan rakennuksista ja ulkoisista puitteista, kertoo CNN-uutiskanava.

Nykyisen lainsäädännön mukaan lapsia saa pitää pidätettyinä korkeintaan 20 päivää, mikä voi vaikeuttaa perheiden pitämistä yhdessä. Myös tämän Trump haluaisi muuttaa niin, että lapsia saisi pitää pidätettyinä vanhempiensa kanssa pidempään.

4. Mitä uudistuksia on luvassa Yhdysvaltojen maahanmuuttolinjaukseen?

Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen on määrä äänestää uudesta maahanmuuttolaista tänään torstaina. Lakiehdotus sisältää Trumpin ajaman uuden Meksikon-vastaisen muurin rakentamisen ja rajoituksia lailliseen maahanmuuttoon.

Demokraattipuolue suhtautuu ehdotukseen kuitenkin kielteisesti ja ei ole varmaa, hyväksytäänkö laki sellaisenaan.

Aiemmat Yhdysvaltojen hallitukset ovat tyytyneet päästämään laittomasti maahan pyrkivät siirtolaiset rajan yli, jossa heille annettiin kutsu oikeuden kuulemiseen. Tämän jälkeen siirtolaiset päästettiin vapaiksi.

Trumpin republikaanipuolue on luvannut ratkaista maan pitkäaikaiset laittomaan maahanmuuttoon liittyvät ongelmat.

Demokraattipuolue on suhtautunut lupauksiin ja eilisen presidentilliseen määräykseen suurella varauksella. Demokraatit ovat luvanneet jatkavansa vierailuja Meksikon-rajalle ja pitävänsä tilannetta tarkasti silmällä.

– Olen edelleen todella varuillani. Elämme vieläkin kansallista kriisiä, New Jerseyn senaattori Cory Booker kertoi uutistoimisto AP:lle.

5. Horjuuko Trumpin kannatus kohun takia?

Myös jotkut presidentti Trumpin puolueen jäsenistä kritisoivat alaikäisten erottamista vanhemmistaan ja vaativat siirtolaisperheiden pitämistä yhdessä.

Uutistoimisto AP:n mukaan Trumpin uskollisimmat kannattajat ovat kuitenkin olleet järkkymättömiä presidenttinsä tukemisessa ja olleet tyytyväisiä siihen, että kongressi ottaa nyt maahanmuuttokysymykset tosissaan.

Edustajainhuoneessa katseet kohdistuvat jo marraskuun välivaaleihin, joissa valitaan kongressille uudet edustajat.

Lisää aiheesta:

Trump allekirjoitti määräyksen perheiden pitämisestä yhdessä – nollatoleranssi laittomille siirtolaisille jatkuu edelleen

Trump vetäytyy siirtolaisasiassa – antaa määräyksen, jolla perheiden erottelu loppuu

Yli 2300 lasta on erotettu vanhemmistaan – Nyt republikaanitkin moittivat Trumpin perheet hajottavaa siirtolaispolitiikkaa

Maailmalla tuomitaan Yhdysvaltojen tapa erottaa lapset vanhemmistaan – mielipiteensä ovat ilmaisseet jo Elon Musk, Mark Zuckerberg ja paavi

Itkevä lapsi tienposkessa, kanaverkkoa ja telttaleiri – kuvat vanhemmistaan erotetuista lapsista näyttävät kylmän todellisuuden Yhdysvaltojen rajallaItkevä lapsi tienposkessa, kanaverkkoa ja telttaleiri – kuvat vanhemmistaan erotetuista lapsista näyttävät kylmän todellisuuden Yhdysvaltojen rajalla

"Isä, isä!", itkee siirtolaislapsi ääninauhalla – Yhdysvaltain rajalla erotetaan perheitä, kun vanhemmat pidätetään ja lapset otetaan huostaan