Yhdysvaltain presidentti Donald Trump allekirjoitti keskiviikkona määräyksen, jolla lasten erottaminen perheistään Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla lopetetaan. Trump kuitenkin painotti, että "nollatoleranssi" laittomalle maahantulolle jatkuu edelleen. Se tarkoittaa, että kaikki laittomasti maahan saapuvat ihmiset, myös turvapaikkaa hakevat, saavat syytteen ja heidät pidätetään.
Lapsia ei jatkossa aiota erottaa vanhemmista pidätyksen takia, vaan koko perhe pidätetään yhdessä. Tässä suunnitelmassa ongelmana on, että oikeuden määräyksen mukaan lapsia ei saa pitää pidätettyinä enempää kuin 20 päivää.
Niinpä perheitä voi odottaa erottaminen 20 päivän kuluttua, jos sääntöä ei muuteta.
Uutistoimistojen mukaan Trumpin määräys voi törmätä laillisuuskysymyksiin, ja se voi johtaa perheiden pidätysten käsittelyyn oikeudessa.
Uutistoimisto AFP:n mukaan laittoman maahantulon syytteiden ja maahanmuuttoasioiden käsittely voi kestää kuukausia, ellei jopa vuosia. Trumpin määräys kuitenkin ohjeistaa asettamaan perheiden asioiden käsittelyn etusijalle perheettömiin siirtolaisiin nähden.
Poliitikot etsivät ratkaisua torstaina
On myös epäselvää, mihin pidätettävät perheet sijoitetaan. Uutistoimisto AFP:n mukaan puolustusministeriötä on ohjeistettu varaamaan laittomille siirtolaisille ja turvapaikanhakijoille kaikki saatavilla olevat tilat ja tarvittaessa rakentamaan uusia tiloja.
Yhdysvaltojen etelärajalla on erotettu vanhemmistaan lähes 2 000 siirtolaislasta huhtikuun puolivälin ja toukokuun lopun välillä. Syynä on Yhdysvaltain oikeusministeriön huhtikuinen linjaus, jonka mukaan jokainen laitonta maahantuloa yrittävä saa syytteen.
Yhdysvaltain kongressin on määrä äänestää tänään torstaina siirtolaisia koskevasta lainsäädännöstä, jonka toivotaan tuovan ratkaisuja siirtolaispolitiikan ongelmiin. Asiasta kertoi keskiviikkona edustajainhuoneen puhemies Paul Ryan.
Lue myös:
Miksi Yhdysvallat erottaa siirtolaislapset vanhemmistaan? Keräsimme viisi kysymystä ja vastausta ihmetystä herättävästä rajapolitiikasta
"Isä, isä!", itkee siirtolaislapsi ääninauhalla – Yhdysvaltain rajalla erotetaan perheitä, kun vanhemmat pidätetään ja lapset otetaan huostaan
Itkevä lapsi tienposkessa, kanaverkkoa ja telttaleiri – kuvat vanhemmistaan erotetuista lapsista näyttävät kylmän todellisuuden Yhdysvaltojen rajalla