Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on vahvistanut, että maa ottaa käyttöön kiinalaisille tuotteille kohdistetut tuontitullit.

Tuotteita, jotka saavat 25 prosentin tullimaksun, on noin 1 100. Ne kohdistuvat mm. avaruus- ja robottiteknologiaan, tehdastuotteisiin ja autoihin. Tuontituotteet, jota tullit koskevat, on arvoltaan 50 miljardia dollaria.

Yhdysvaltain kauppahallinnon mukaan tulleja ei aseteta tuotteille, joita yhdysvaltalaiset kuluttajat suosivat, kuten televisioille ja matkapuhelimille.

Tulleja aletaan periä 6. heinäkuuta alkaen.

Trump on perustellut tullimääräyksiä maiden välisen kaupan suurella epätasapainolla. Kiinan myös epäillään varastaneen tuotesalaisuuksia.

Trump ilmoitti Kiinaan kohdistuvista tulleista maaliskuussa. Kiina aloitti vastatoimensa huhtikuussa asettamalla tulleja 128:lle yhdysvaltalaiselle tuoteryhmälle. Esimerkiksi soijapapujen myynti Yhdysvalloista Kiinaan on romahtanut.

Kiina vastasi ankarin sanankääntein

Tämänpäiväisen ilmoituksen jälkeen Kiinan ilmoitti laajentavansa vastatoimia. Kiinan kauppaministeriö kutsuu myös muita maita yhteisiin toimiin vastaamaan Yhdysvaltain tullipäätökseen.

Maiden välisissä neuvotteluissa saadut tulokset mitätöityvät, sanoo maan ulkoministeriö. Asiasta uutisoi valtiollinen Global Times -lehti.

Tämä vastakkainasettelu on siis johtamassa Yhdysvaltain ja Kiinan väliseen kauppasotaan. Presidentti Trump on tosin todennut, ettei tullipäätöksessä kyse ole kauppasodasta. Hän on myös uhannut, että jos Kiina vastaa Yhdysvaltain tulleihin, hän laajentaa tullit kattamaan Kiinan tuonnin sadan miljardin dollarin arvosta.

Jo aiemmin presidentti Trump on hyväksynyt tullit teräs- ja alumiinituonnille Kanadasta, Meksikosta ja Euroopasta.

Lue lisää:

Presidentti Trump aikoo sittenkin hyväksyä Kiinaa vastaan suunnatut tullit – mahdollisesti jo tänään