Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon mukaan Yhdysvallat vähentää Pohjois-Korealle asetettuja pakotteita vasta sitten, kun Korean niemimaa on tyhjennetty ydinaseista.
Presidentti Trump ei maininnut vastaavanlaista ehtoa suoraan puheessaan.
Pompeo kiistää Pohjois-Korean uutistoimiston tiedon siitä, että pakotteet purettaisiin asteittain.
Pompeo piti torstaina yhteisen tiedotustilaisuuden Etelä-Korean ulkoministerin Kang Kyung-hwan ja Japanin ulkoministerin Taro Konon kanssa.
Yhdysvallat, Etelä-Korea ja Japani lupaavat tehdä yhteistyötä Korean niemimaan riisumiseksi ydinaseista.
– Uskomme Pohjois-Korean Kimin ymmärtävän, että ydinaseista on luovuttava nopeasti, Pompeo sanoo.
Pompeo uhkaa sotaharjoituksilla
Pompeo matkusti Souliin kertomaan presidentti Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaamisen tuloksista. Samalla Pompeo tapasi Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin.
Aiemmin ulkoministeri kertoi Yhdysvaltojen haluavan, että Pohjois-Korea toteuttaisi laajamittaisen aseistariisunnan seuraavien kahden ja puolen vuoden kuluessa.
Trump lupaili Kimin tapaamista seuranneessa lehdistötilaisuudessa, että Yhdysvallat lopettaa sotaharjoitukset Etelä-Koreassa. Pompeo lisäsi omassa lehdistötapaamisessaan, että harjoitukset aloitetaan uudelleen, jos Pohjois-Korea ei noudata sopimusta.
Kolmenkeskisen keskustelun jälkeen Etelä-Korean ulkoministeri Kang ehdotti, että Yhdysvalloilla on edelleen selitettävää. Sotaharjoituksista ei ole vielä keskusteltu tarpeeksi syvällisesti.
– Etelä-Korean ja Yhdysvaltojen sotilasjoukkojen pitää keskustella lisää, Kang kertoi.
Lue lisää:
USA:n ulkoministeri: Pohjois-Korealla 2,5 vuotta aikaa¨
Aiheesta muualla:
Pompeo: No sanctions relief for North Korea until complete denuclearization