Koko maailma seurasi tiistaina, kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un sopivat riisuvansa Korean niemimaan ydinaseista.

Maailmalla tapaamiseen ja sopimukseen on reagoitu eri tavoilla. Myönteisen kannan otti muun muassa Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in, joka sanoi, että sopimus tullaan muistamaan "tapahtumana, joka auttoi lopettamaan kylmän sodan viimeisen perinnön maailmassa".

Etelä-Korean puolustusministeriö kertoi silti tutkivansa, mitä Trump tarkoitti puhuessaan yhteisten sotaharjoitusten lopettamisesta Korean niemimaalla.

Japanin pääministeri Shinzo Abe kertoi tukevansa Trumpin ja Kimin sopimusta "ensimmäisenä askeleena Pohjois-Korean tilanteen täydelle ratkaisemiselle".

Japanin puolustusministeri Itsunori Onodera puolestaan muistutti sotaharjoitusten ja Yhdysvaltojen Etelä-Korean-joukkojen olevan tärkeitä Itä-Aasian turvallisuuden kannalta.

Kiina harkitsisi muuttavansa pakotteita

Pohjois-Korean kauppakumppaneihin kuuluva Kiina suhtautui tapaamiseen niin ikään myönteisesti. Kiinan ulkoministeriön tiedottaja Geng Shuang sanoi tiistaina, että Kiina tukee neuvotteluja Yhdysvaltojen ja Pohjois-Korean välillä.

Kiinan ulkoministeri Wang Yi piti tärkeänä, että "maiden korkeimmat johtajat istuivat ja kävivät tasavertaiset neuvottelut".

Kiinan ulkoministeriö ilmoitti myös, että olisi valmis pohtimaan Pohjois-Korealle asetettuja pakotteita uudelleen, jos Pohjois-Korea päättää noudattaa Yhdysvaltojen kanssa solmimaansa sopimusta.

Kiinan tavoin Venäjä on haluton lisäämään pakotteita Pohjois-Korealle. Venäjän ulkoministeriö kehui Trumpin päätöstä lopettaa sotaharjoitukset.

Maan ulkoministeri Sergei Lavrov myönsi, että jo pelkästään se, että neuvottelut saatiin käyntiin, on myönteistä.

Toisenlaisen kannan tapaamiseen puolestaan otti Iran, joka varoitti Pohjois-Koreaa solmimasta minkäänlaisia sopimuksia ydinaseisiin liittyen Yhdysvaltojen kanssa. Iranin mukaan Pohjois-Koreaa vastassa on mies, jonka sanaan ei voi luottaa.

– En tiedä, kenen kanssa Pohjois-Korea neuvottelee. Tämä henkilö ei ole järkevä Yhdysvaltojen edustaja, Iranin hallituksen tiedottaja Mohammad Bagher Nobakht sanoi.

Trumpin arvostelema Trudeau tukee pyrkimyksiä

Yhdysvalloissa kantaa tapaamiseen on ottanut muun muassa maan entinen varapresidentti Joe Biden. Hän kertoo olevansa tapaamisen lopputuloksesta huolissaan.

Tiistaina julkaisemassaan tiedotteessa Biden sanoo Trumpin antaneen Pohjois-Korealle monia voittoja saamatta mitään vastineeksi.

Kanadan yleisradioyhtiön CBC:n mukaan Yhdysvaltojen presidenttiehdokkaanakin ollut Bernie Sanders on ihmetellyt presidentti Trumpin kykyä tulla toimeen maailman suurimpien demokratioiden johtajien kanssa. "Hirmuvaltiaiden" kanssa Trump silti näyttäisi Sandersin mukaan löytävän hyvin yhteisen sävelen.

Trumpin G7-kokouksessa arvostelema Kanadan pääministeri Justin Trudeau kertoi "tietysti tukevansa pyrkimyksiä Pohjois-Koreassa".

Trumpin ja Kimin tapaamista on lisäksi ylistänyt muun muassa EU:n ulkosuhde-edustaja Federica Mogherini, Iso-Britannian ulkoministeri Boris Johnson, Iso-Britannian pääministeri Theresa May ja Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.

Lue lisää:

Trump antoi Kimille ison propagandavoiton saamatta vielä mitään vastineeksi – katso kirjeenvaihtajan videoanalyysi

Asiantuntija Trumpin ja Kimin huippukokouksen tuloksesta: Ympäripyöreä sopimus, joka ei suututa ketään

Näin Trumpin ja Kimin tapaaminen huomioitiin Pohjois-Korean mediassa – pohjoiskorealaiset seurasivat lähetystä Pjongjangin rautatieasemalla

Yhdysvaltain liittolaiset sanovat nyt asiat niin kuin ne ovat – kaunopuheisuuden aika Donald Trumpin kanssa on ohi