G7-ryhmän jäsenet ovat päässeet sopimukseen yhteislausunnosta, kertoi Kanadan pääministeri Justin Traudeau G7-kokouksen päätteeksi pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Lausunnossa on yhteensä 28 alakohtaa ja niissä käsitellään laajasti maailmanpoliittista tilannetta, konfliktien aiheuttamia haasteita sekä ympäristökysymyksiä.
Yhteislausunnossa todettiin muun muassa, että Venäjän tulisi edistää vakautta ja demokratiaa kotimaassaan. Maat ovat huolestuneita myös Venäjän toiminnasta Syyriassa.
G7 vakuuttaa, että Iranin ydinohjelma ”säilyttää rauhan”.
– Olemme sitoutuneet varmistamaan, että Iranin ydinohjelma säilyttää rauhan kansainvälisten velvoitteidensa ja sitoumustensa mukaisesti. Tuomitsemme kaiken terrorismin rahoitustuen ja kehotamme Irania kehittämään terrorismin torjuntaa, toteaa yhteislausuma.
Yhdysvallat irrottautui Iranin ydinohjelmasta aiemmin tänä keväänä. Euroopan maat sen sijaan ovat halunneet, että sopimusta jatketaan Iranin kanssa.
Trudeau kertoi myös varoittaneensa Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia siitä, että Kanada on valmis asettamaan Yhdysvalloille vastatulleja, jotka astuvat voimaan 1. heinäkuuta.
Ennen yhteisen julkilausunnon julkistamista Trudeau twiittasi, että on pidetty erityisistunto, missä keskusteltiin muun muassa valtamerien puhtaudesta.
Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia vaadittiin kokouksessa tilille tilanteesta, jossa kumppanit ovat ajautuneet kauppasodan partaalle.
G7-ryhmään kuuluvat Yhdysvallat, Kanada, Japani, Italia, Ranska, Saksa ja Britannia.
Trump hermostui Trudeaun puheista
Donald Trump ilmaisi pahastumisensa G7-maiden yhteislausunnosta Twitterissä aamuyöllä Suomen aikaa. Erityisesti Trump piikitteli Trudeauta ja nimitti häntä "heikoksi ja epärehelliseksi".
Trump myös toisti uhkauksensa asettaa tullimaksuja Yhdysvaltoihin tuotaville autoille.
Kanadan pääministerin toimisto ilmoitti, ettei Trudeau ole sanonut lehdistötilaisuudessa mitään, mitä hän ei olisi sanonut jo aiemmin sekä julkisesti että yksityisesti Trumpille.
Lue myös:
Trump G7-kokouksessa: "Jos kauppasota syttyy, tulette häviämään tuhatkertaisesti"