Johtavien G7-talousmaiden kokous on sujunut Kanadan Quebecissa kankeissa merkeissä.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin tullipäätökset ovat raivostuttaneet maan liittolaisia ja kokouksessa tuskin saadaan aikaan sovintoa tulleista.
Toisaalta Trump totesi, että Yhdysvallat ja Kanada olisivat edistyneet kauppaneuvotteluissa tarkentamatta kuitenkaan lausuntoaan.
Ranskalaisista viranomaislähteistä kerrottiin puolestaan, että Yhdysvallat ja Euroopan unioni aloittaisivat kauppaneuvottelut kahden viikon kuluessa.
Trump ilmoitti lehdistötilaisuudessa uskovansa, että ryhmä kykenisi julkaisemaan yhteisen julkilausuman kokouksen päätteeksi. Saksan liittokansleri Angela Merkel puolestaan korosti, että yhteisen julkilausuman lupaaminen on toistaiseksi liian aikaista.
Merkel tyrmäsi aikaisemmin Trumpin ehdotuksen siitä, että Venäjä palaisi G7-ryhmän jäseneksi. Merkelin mukaan asiasta on sovittu yhdessä Italian, Britannian ja Ranskan johtajien kanssa. Venäjä erotettiin ryhmästä vuonna 2014 Krimin valtauksen jälkeen.
Pettymystä on herättänyt myös se, että Trump poistuu kokouksesta ennenaikaisesti ja välttää näin keskustelut muun muassa ilmastoasioista. Trump jatkaa Kanadasta kohti Singaporea, missä hänen on määrä tavata tiistaina Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un.