Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ehdottanut, että Venäjän tulisi palata takaisin vauraiden teollisuusmaiden G7-ryhmään.
Venäjä suljettiin vuonna 2014 pois silloisesta G8-ryhmästä maan vallattua Krimin niemimaan.
– Heidän pitäisi antaa Venäjän palata takaisin, koska meillä pitäisi olla Venäjä neuvottelupöydässä, Trump kommentoi lähtiessään G7-maiden huippukokoukseen Kanadaan.
Italian tuore pääministeri Giuseppe Conte on ilmaissut tukevansa Trumpin ehdotusta. Hänestä Venäjän palaaminen ryhmään olisi kaikkien etu.
Contella on Italiassa populistisen Viiden tähden liikkeen ja Pohjoisen liiton tuki. Lausunnon on tulkittu olevan merkki siitä, että maa on uuden hallituksen myötä omaksumassa suopeamman ulkopolitiikan Venäjää kohtaan.
G7-kokous alkaa tänä iltana Kanadan Charlevoix'ssa kireissä tunnelmissa.
Trumpin presidenttikaudella Yhdysvallat on hylännyt perinteisen roolinsa G7-ryhmässä. Hänen edeltäjänsä ovat vaatineet maailmankaupan vapauttamista ja painottaneet Maailman kauppajärjestön asettamien sääntöjen noudattamista.
Trumpin kauppapolitiikkaa on leimannut protektionismi.