Trump ja Kim
USA:n ja Pohjois-Korean johtajat tapaavat ensi viikon tiistaina. USA:n presidentti Donald Trump ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un tapaavat Aasiassa, Singaporessa.
Tapaamispaikka on Sentosan saarella, joka on osa Singaporea. Uskotaan, että tapaamispaikka on saarella turvallisuuden takia.
Trumpin ja Kim Jong-unin tapaamisen aiheena ovat Pohjois-Korean ydinaseet. USA haluaa sopia, miten Pohjois-Korea luopuu ydinaseista.
Avioerolapset
Suomen hallitus aikoo parantaa lasten oikeuksia avioerossa.
Hallitus haluaa esimerkiksi varmistaa, että lapsen tärkeät ihmissuhteet säilyvät myös vanhempien avioeron jälkeen. Hallituksen mielestä on tärkeää, että lapsi saa tavata esimerkiksi isovanhempia.
Hallituksen tavoite on, että uusi laki tulee voimaan ensi keväänä. Uudesta laista päättää eduskunta.
Rattijuopot
Poliisi on valvonut keskiviikkona liikennettä tarkemmin kuin tavallisesti. Poliisi on etsinyt rattijuoppoja eli ihmisiä, jotka ajavat autoa humalassa.
Rattijuoppoja on nykyään monenlaisia. Osa on juonut alkoholia, mutta osa on käyttänyt huumausaineita. Etenkin nuoret rattijuopot ovat usein käyttäneet huumeita.
Viime vuonna poliisi sai Suomessa kiinni yli 17 000 rattijuoppoa.
Susi
Susien määrä on kasvanut Suomessa. Suomessa elää nyt noin 200 sutta. Se on 10 prosenttia enemmän kuin viime vuonna.
Susien määrä on kasvanut eniten Länsi-Suomessa. Esimerkiksi Pohjanmaalla susia on nyt 2 kertaa niin paljon kuin vuosi sitten. Ihmiset ovat nähneet susia jopa talojen lähellä.
Sudet elävät usein laumassa. Yhdessä laumassa on monta sutta. Asiantuntijat arvioivat, että Suomessa on nyt 20 susilaumaa.
Presidenttiperhe
Presidentti Sauli Niinistö on kertonut elämästä pienen vauvan kanssa. Presidentti Niinistön ja rouva Jenni Haukion poikavauva syntyi helmikuussa.
Niinistö kertoi toimittajille keskiviikkona, että perhe viettää onnellista ja tavallista suomalaista elämää.
Presidenttipari muuttaa vauvan kanssa kesäksi Naantaliin. Presidentin kesäasunto Kultaranta on Naantalissa.