Asiantuntijat eivät jaa pääministerin näkemystä uhkaavasta yksityistämisvimmasta, jos soteuudistus ei toteudu.
Pääministeri Juha Sipilä totesi sunnuntaina, että sote-uudistuksen tekemättä jättäminen avaa ovet palveluiden yksityistämiselle.
– Olemme nähneet merkkejä siitä, kuinka villiksi yksityisen puolen markkinoiden valtaaminen menee tilanteessa, jossa emme uudistusta vie määrätietoisesti maaliin, Sipilä kertoi haastattelutunnilla.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n toimitusjohtajan Aki Lindénin ei jaa pääministerin pelkoa.
– Minusta tällainen lausunto kuulostaa uhkakuvan luomiselta, jolla yritetään edistää soteuudistuksen toteutumista, Lindén totesi maanantaina A-studiossa.
Lääkäripalveluyritysten toiminnanjohtaja Ismo Partanen puolestaan ei täysin tyrmää Sipilän lausuntoa.
– Kyllä tällaisia mietitään. Sekä yritykset että kunnat ja kuntayhtymät tekevät omista lähtökohdistaan näitä ratkaisuja.
Osaajia houkutellaan yrityksiin
Toteutuessaan soteuudistus muuttaa 220 000 suomalaisen työtä. Moni pelkää työehtojen heikentymistä, mutta osaajista myös kilpaillaan.
– Viime viikonloppuna tapasin tapahtumassa 150 yleislääkäriä. Lähes jokainen kertoi, että heihin on oltu yhteydessä uusien työnantajien toimesta, Lindén kertoo.
Partanen arvioi, että palkkakilpailuun tuskin ryhdytään.
– Ennemmin kilpaillaan työehdoilla ja työn mielekkyydellä, Partanen ennustaa.
Kilpailukyvyn ylläpitämiseksi Lindén näkee, että julkisen puolen onkin syytä kehittyä.
– Terveyskeskustoiminta on saatava uuteen lentoon. Täytyy rekrytoida enemmän lääkäreitä ja parantaa hoitoon pääsyä.
Katso koko keskustelu A-studiosta.
LUE LISÄÄ:
Miten käy lomalle, palkalle ja työpaikalle? Soteuudistus muuttaa toteutuessaan 220 000 suomalaisen työtä – keskustele
Näin hallituksen sote-piinaviikot jatkuvat – Katso ratkaisevat hetket
Kokoomus temppelinharjalla: Soten valinnanvapaus ravistelee taas Sipilän hallitusta