Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi viime torstaina eduskunnan kyselytunnilla, ettei eduskunnan arvovalta salli kansanedustajien jäämistä kesälomalle ennen kuin sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus on saatu valmiiksi eduskunnassa.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) muistutti, että eduskunta laatii itse aikataulunsa. Kiurun mukaan huolellinen ja perusteellinen käsittely on paras tae kansalaisten yhdenvertaisten sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi.
Katso Ylen keräämistä tiedoista, miltä sote-aikataulut nyt näyttävät. Aikataulut voivat vielä muuttua moneenkin kertaan. Sekin on mahdollista, että uudistus kaatuu.
Perustuslakivaliokunnan asiakirjavuodon jälkipyykki, tiistai 29.5.
Eduskunnan puhemies, puolueiden puheenjohtajat ja eduskuntaryhmien puheenjohtajat ruotivat, mitä perustuslakivaliokunnan asiakirjavuodosta seuraa.
Onko valiokunnissa siis tarvetta julistaa käsiteltävät asiat nykyistä useammin salassa pidettäviksi? Nyt lähes kaikki asiat käsitellään ei julkisina. Salassa pidettävien asioiden vuotamisesta syyllinen voisi saada rangaistuksen.
Valiokuntien käytännön tiukentaminen, siis asiakirjojen julistaminen salaisiksi nykyistä useammin, vaatisi puhemies Paula Risikon (kok.) mukaan ainakin uuden tulkinnan lakipykälistä tai laajempana vaihtoehtona eduskunnan työjärjestyksen muuttamista.
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Annika Lapintien (vas.) mukaan valiokunta haluaa korostaa erityistä rooliaan ikään kuin tuomioistuimena.
– Voisiko joku kuvitella, että Korkeimman oikeuden ratkaisuvaihtoehdot vuotaisivat julkisuuteen, perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) kysyy.
Perustuslakivaliokunta, mitä sotessa muutettava, aikaisintaan keskiviikko 30.5.
Perustuslakivaliokunta pyrkii saamaan lausuntonsa perusterveydenhuollon valinnanvapaudesta valmiiksi tällä viikolla. Aikaisintaan lausunto valmistuu keskiviikkona.
Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie pitää keskiviikkoa ja torstaita optimistisina, toiveikkuuteen perustuvina vaihtoehtoina lausunnon valmistumispäiviksi.
– Tässä vaiheessa ainoa lupaus on tämän viikon aikana.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta sote-lausuntoon käsiksi, kesäkuun alku
Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta käy perustuslakivaliokunnan lausunnon tarkkaan läpi heti kun lausunto valmistuu. Mahdollisesti siis jo perjantaina 1.6. tai maanantaina 4.6.
Hallituksen näkemys, miten jatketaan, kesäkuun alku
Sosiaali- ja terveysvaliokunta haluaa hallitukselta kannanoton perustuslakivaliokunnan lausunnon jälkeen. Valiokunta tarvitsee hallituksen näkemyksen, miten soten valmistelua jatketaan.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta ratkaisee, miten hallituksen esitystä kannattaisi muuttaa, jotta sote-lait voitaisiin säätää tavanomaisena lakina.
Keskustan ja kokoomuksen puoluekokoukset 8. - 10.6.
Oli sote-säätämisen tilanne eduskunnassa mikä hyvänsä, keskustan ja kokoomuksen kenttäväki haluaa puheenjohtajiltaan jonkin selvityksen, toteutuvatko sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistus sekä perusterveydenhuollon valinnanvapaus. Ja jos, missä muodossa.
Kun perustuslakivaliokunnan lausunto valmistuu, kaikki hallituspuolueet joutuvat miettimään, ovatko ne valmiita muuttamaan hallituksen esitystä niin paljon, että perustuslakivaliokunnan ehdot täyttyvät.
Siis olisiko esimerkiksi kokoomus valmis tarvittaessa lykkäämään perusterveydenhuollon valinnanvapauden aloitusajankohtaa. Tai miten hallitus suhtautuisi siihen, jos maakuntien hoitokustannusten nousua ei saisi rajoittaa hallituksen aikomalla tavalla.
Sosiaali- ja terveysvaliokunnalta viimeistelty esitys kesäkuun loppupuolella
Jotta eduskunta pääsisi äänestämään juhannuksen jälkeen tai heinäkuun alussa sotesta, sosiaali- ja terveysvaliokunnan on saatava mietintönsä laeista valmiiksi sitä ennen. Jo valiokunnassa äänestettäneen muutoksista.
Todennäköisesti hallituspuolueiden muodostama enemmistö päättää tärkeimpien muutosten sisällöstä.¨
Perustuslakivaliokunta arvioi vielä sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksen ennen sen lopullista hyväksymistä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa.
Eduskunnan suuren salin ratkaiseva äänestys ehkä heinäkuun alussa
Sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru (sd.) arvioi toukokuun alussa, että eduskunta pääsisi äänestämään sotesta aikaisintaan juhannuksen jälkeen.
Tällä hetkellä arvio hallituksen enemmistöstä on niukka 101 kansanedustajaa.
Sote-lait voimaan, aikaisintaan joskus heinäkuussa
Sote- ja maakuntalakien hyväksymisen jälkeen väliaikaishallinto käynnistää maakuntien toiminnan.
Maakuntavaalit, noin puoli vuotta lain voimaantulosta
Arvailut maakuntavaalien ajankohdaksi ovat nyt loppuvuosi, alkuvuosi 2019 tai myöhemmin.
Sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus ja valinnanvapaus voimaan
Hallituksen aikataulun mukaan kansalainen kohtaisi valmiin soten vuoden 2020 alussa.
Asiakassetelit ja henkilökohtaiset budjetit esimerkiksi vaikeavammaisille tulisivat käyttöön viimeistään heinäkuussa 2020. Uudet sosiaali- ja terveyskeskukset aloittaisivat vuoden 2021 alussa, mukana yksityisiä palvelutarjoajia. Nämä aikataulut saattavat lykkääntyä.
Täydennetty klo 16.50: Lisätty tieto, miten sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnos käy vielä perustuslakivaliokunnan arvioitavana.
Lisää aiheesta:
Ymmärrätkö miten sote vaikuttaa sinuun? Kokeile Ylen pelillä
Kokoomus temppelinharjalla: Soten valinnanvapaus ravistelee taas Sipilän hallitusta
Analyysi: Nyt alkoi hallituksen kohtalon viikko – Orpon lausuntoon oli piilotettu viesti
Sote-vuoto järkytti eduskuntaa: Valinnanvapauden toteuttamista halutaan porrastaa
Puhemies Paula Risikko: Perustuslakivaliokunnan vuoto on äärimmäisen vakava, eduskunnan työjärjestystä saatetaan muuttaa